Upeassa Ateneumissa |
Aamu
oli kirpsakka, jolloin kyllä pipo, huivi ja hanskat tulivat
tarpeeseen. Pieni aamureippailu juna-asemalle herätti kyllä päivään
ja auringonpaiste oli piristävä. Kyllä vaan junalla kulkee Helsinkiin
niin kätevästi, on se sitten niin mukavaa asua Lahessa :D Lähinnä
sen myötä myös, kun pääsimme kaikki lähtemään suunnilleen samasta kohteesta,
niin oli matkaseuraakin :)
Lähtö Helsinkipäivään |
Kirpsakka talvipäivä |
Todella kaunis aamupäivä |
Junalle ja välietappi Lahteen, jossa vaihto Helsingin junaan :) |
Tosin
pakko myöntää, että junassa kun istuttiin ruuhkassa ja
ihmispaljoudessa, niin oli vähän shokki rauhaan ja hiljaisuuteen
tottuneelle ”landelaiselle” :D Tosin en koe asuvani landella,
mutta onhan tämä metsän ja peltojen läheisyydessä niin mukavan
rauhaisaa. Kun kaipaa ihmisiä niin on hyvä hetki suunnata
Helsinkiin, tai Lahessa riittää lauantaina Prismaan meno tai neljän ruuhkassa ajaminen.. Kyllä
täälläkin ihmisiä vaan riittää, ihan ehti vuosien saatossa
unohtua, että Lahessakin on sitä menoa ja meininkiä :'D
Kun saavuimme Helsinkiin niin suuntasimme ensimmäiseksi Ateneumiin. Sijainti on
kyllä helppo, melkein rautatieasemaa vastapäätä. Ei voi eksyä,
hehheh :D
Aina yhtä hieno, Helsingin rautatieasema |
Ateneumissa
oli näyttelynä Helene Schjerfbeck, "Maailmalta löysin itseni". Ei ollut itselle tuttu,
mutta äitiä tämä kiinnosti. Oli kyllä upeeta tutustua ja
katsella hienoja taidemaalauksia. Ihastuin väreihin,
luontoteemoihin, taidokkaasti maalattuihin ihmisiin. Todella upeeta
ja vaikuttavaa.
Ateneumissa
ehdottomasti hienoimpia ovat klassiset taidemaalaukset. Ne ovatkin maan vanhin ja laajin taidekokoelma. Yhä
uudelleen ja uudelleen ihastun ja vaikutun näistä. Jos Ateneumiin suuntaatte, niin nämä kannattaa kyllä ehdottomasti katsastaa :) kuin valokuvia
katsoisi, niin hienoja nämä kuvat on. Todella vaikuttavaa.
Klassikko, Taistelevat metsot. Aina yhtä upea. |
Tämä on kuin valokuva, miten taiteella osataankin vangita niin upea maisema ja tunnelma. |
Ateneumiin pääset paremmin tutustumaan heidän verkkosivuillaan :)
https://ateneum.fi/
Ateneumin jälkeen tuli kyllä totaalinen taideähky. Minulle iski aivan järkyttävä päänsärky. Oliko joku stressireaktio kaikesta muuttokiireestä sun muusta, että päänsärky iski sitten tietenkin Helsingin reissulla. Jes, tämähän hienosti meni. Buranaa vaan hakemaan apteekista.
https://ateneum.fi/
Ateneumin jälkeen tuli kyllä totaalinen taideähky. Minulle iski aivan järkyttävä päänsärky. Oliko joku stressireaktio kaikesta muuttokiireestä sun muusta, että päänsärky iski sitten tietenkin Helsingin reissulla. Jes, tämähän hienosti meni. Buranaa vaan hakemaan apteekista.
Suuntasimme
syömään ja nälkäisinä emme paljoa ruokapaikkaa miettineet.
Suuntasimme Haraldiin ja kyllä hieman jännitti, kun olen kuullut
kokemuksia puolesta ja vastaan. Noh, makuasioitahan nämä ovat.
Tilasimme
ruuaksi kanaa (Kasaarien kanaa miekassa), joka oli hienosti laitettu rautamiekkaan. Kana oli
todella hyvää, pehmeetä ja maistumaa. Herkullista kastiketta ja
maistuvia uunivihanneksia. Tykkäsin kyllä ruuasta todella.
Harmikseni palvelu oli hidasta ja ruokailuvälineet sai itse pyytää.
Noh.. Pikkuvikojahan nämä ovat. Ehkä sitä asiakaspalvelutyötä
tehneenä odottaa sitä huippuhyvää palvelua, joka on kuin
oletusarvo :D nälkä kuitenkin lähti, päänsärky jäi.
Kasaarien kanaa miekassa |
Jälkiruoka suklaa :D |
Syömisen
jälkeen suuntasimme Oodiin. Oodi on Helsingin uusi keskustakirjasto, joka on
avattu 5.12.2018. Ja en kyllä osannut ajatellakkaan, millainen Oodi
todella on, vaikka olinkin kuullut siitä paljon ja nähnyt
telkkarista.
Oodi
oli sanoinkuvaamattoman hieno. Siis aivan mieletön. Tällaisenhan
kirjaston pitäisi olla. Viihtyisä, avara, tilava, eri elementtejä,
viehättävä, ajatuksia herättävä.. Aivan kaikkea. Oodissa oli
hienot kierreportaat, joihin oli kuvattu kaikki ihmiset, jotka saavat
kirjastoon tulla. Miten hauska idea!
Kaikille, sinulle |
koiraihmiselle :D |
Oodista
löytyi oikeita puita, oli kaltevuutta, pääsi kiipeämään
korkealle.
Kirjastosta
löytyi ompelukoneita, 3D-tulostimia, työskentelytiloja,
pistokepaikkoja. Monet nuoret, nuoret aikuiset, vanhempi väki,
lapsiperheet, viettivät aikaa kirjastossa. Niin opiskellen, lukien, tehden töitä,
viettäen vapaa-aikaa, jutellen kavereiden kanssa. Kaikille oli tilaa
ja sai olla vapaasti.
Se
mikä hämmästytti, niin tämä kirjasto ei ollut se perinteinen
”turpa kiinni” -kirjasto, johon olen lapsuudesta asti tottunut. Muistatteko
ne kouluretket läheiseen kirjastoon, kun opettaja käski olemaan
nätisti ja hiljaa? Ei saanut jutella kovaäänisesti eikä juosta, piti olla nätisti
ja lainata kirjoja. Itse hiljaisena ja liiankin kilttinä tyttönä
kyllä mukauduin enkä kokenut sitä haastavaksi. Usein kuitenkin
aikuisiällä kuulin, ettei monetkaan menneet kirjastoon, koska
siellä piti olla niin hiljaa. Voitte huokaista, maailma muuttuu ja
kirjastot muuttuu!
Oodissa
oli älytön melu ja möykkä. Siis siihen verrattuna, mihin itse oli tottunut kun menee kirjastoon. Jutustelua kuului, lapset leikki ja
kieri kaltevaa lattiaa pitkin. Ihmiset ottivat kuvia ja poseerasivat.
Tuntui, että enhän enää ole edes kirjastossa. Vaikka kirjojakin
löytyi, vaikka kuinka paljon. Katseeni kiinnittyi tietenkin
treeniaiheisiin teoksiin, enkä voinut olla huomaamatta niitä. Aivan
kuin minua odottaen ne oli laitettu kivasti esille. Tosin harmi, etten asu Helsingissä, jolloin taitaa olla parempi lainata kirjat lähikirjastostani.. :D
Mikäli kiinnostuit Oodista, niin käy vilkaisemassa heidän verkkosivunsa :)
https://www.oodihelsinki.fi/
Mikäli kiinnostuit Oodista, niin käy vilkaisemassa heidän verkkosivunsa :)
https://www.oodihelsinki.fi/
Kyllä
tämä Helsinginreissu oli jälleen kerran silmiä avaava ja avartava
kokemus. Voin vaan sanoa, että se päänsärky joka päivällä
alkoi, ei loppunut ennen kuin rättipoikki väsyneenä kaaduin kotona
sänkyyn. Niin poikki olin tästä reissusta.
Mutta
upea reissu ja suosittelen kyllä lämpimästi käymään sekä
Ateneumissa että Oodissa. Oodi oli ehdottomasti näkemisen arvoinen
:) ja kyllä Oodiin haluan suunnata myöhemmin uudelleen, oikein ajan kanssa :D
Ihanaa
olla Lahessa, kun Helsinki on lähellä :)
Näihin
tunnelmiin
Terkuin
Hanna
(ja
Tumppi, joka oli onnellisesti puolison kanssa viettämässä miesten
päivää :D)
Seuraa
meitä!
Istagram
@hannahtuulia
Facebook
Aktiivista
elämää sohvaperunan kanssa
Bloglovin'
Aktiivista
elämää sohvaperunan kanssa
Päijät-Blogit
Instagram
@paijatblogit
Facebook
Päijät-Blogit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)