Kaunis ja inspiroiva syksy

Syksyllä herää aina uusi inspiraatio. Nykyään kun on alkanut ottamaan enemmän irti hetkistä niin tuntee saavansa enemmän irti myös syksystä. Läsnäolon voima. Nyt kun olen tietoisesti alkanut liikkumaan rauhallisemmin ja stressiä lievittäen niin kyllä elinvoimakin on lisääntynyt.

Rakastan niin paljon kävellä ja liikkua metsässä. Keväällä ihastelin luonnon heräämistä uuteen ja nyt syksyllä ihastelen luonnon omaa väritaidetta. Ihanan rauhoittavaa on kuunnella lehtien havinaa, ihastella värejä. Nähdä joka kerta metsä erilaisena ja eri näköisenä. 

 

Parhainta on tietysti yhteiset lenkkihetket rakkaan koirani kanssa. Kuljemme rauhallista tahtia pitkin metsäpolkuja. Tumppi käy välillä nautiskelemassa vielä viimeisistä mustikoista. On se kyllä sellainen herkkusuu! Metsään kun mennään niin aina ekana on mielessä vaan mustikat. Tumppi voisi herkutella siellä vaikka koko päivän. Luonnon omia superfoodeja. 

Ihana metsäpolku. Ja mustikoita syövä koira :D

Matka jatkuu :)

On ollut kyllä todella mahtavan aurinkoinen syksy. Tuntuu, että aurinkoa on nyt riittänyt ja ollut myös lämpimiä syyspäiviä. Lenkkeily on mukavaa myös hieman viileämmässä säässä – kunhan päällä on lämmin huppari ja kaulahuivi. Lapaset täytyi jo kaivaa talvisäilöstä, sormeni ovat vaan niin yliherkät kylmyydelle. Sormet kuivuu ja kohmettuu ihan toden teolla. 

Metsästä saa niin paljon hyvinvointia. Huomaa kuinka stressitasot laskevat ja mieli rauhoittuu. On vapauttavaa olla vaan hetki. Aistia ja kuunnella metsän eri värejä ja ääniä.

Tuntuu välillä, että lenkkeily on itselle kyllä se ehdoton henkireikä. Kun pääsee ulos raittiiseen ulkoilmaan, niin huomaa kuinka ajatuskin liikkuu paremmin. On paljon vapautuneempi olo, paine ja stressi helpottaa, keho saa hyvinvointia. Nykyisessä suorituskeskeisessä maailmassa on pakkokin löytää itselle ne keinot hallita sitä vallitsevaa stressiä. Itse virityn liiankin helposti stressin tunteeseen, liiallinen kiire ja liian monta asiaa kerralla tekevät olemisesta haastavaa. 

"Joko jatkettais matkaa?" :D

 

Ajoittain ärsyttää se tunne, kun pää on ihan jumissa. Vaikka kuinka yrittäisi ajatella ja olla luova, niin päässä vaan jyllää kaikki ajatukset solmussa. Muisti pätkii, ajatus katkeilee eikä energiatasotkaan ole entisellään. Tähän vallitsevaan, liialliseen stressiin olen halunnut löytää ratkaisun. Tietoisesti rauhoittua. Ettei tarvitse aina suorittaa jotakin. Olen tyytyväinen löydettyäni meditaation, siihen yhdistettynä joogan ja rauhalliset metsälenkit. Ajan myötä haluan uskoa, että pystyn vieläkin paremmin hallitsemaan sitä liiallista kiirettä. Pystyn paremmin ottamaan ja antamaan aikaa itselleni, kuuntelemaan kehoani, olemaan armollisempi.

"Find your balance"

Nyt haluan hetken nauttia kauniista syksystä.

Ihanaa syksyn aikaa teille kaikille!

 Terkuin

Hanna ja Tumppi

Kaunis, valoisa syksy!

Syyskuu vaihtui. Syksy lähestyy huimaa vauhtia. Viileämmät aamut, pimenevät illat. Ne ovat väistämättäkin tulossa meitä vastaan. Karkuunkaa ei pääse jolloin tässä syksyn tullen on hyvä keskittyä edistämään omaa jaksamista ja energiaa. Minulla on menossa projektina vähentää selkeästi stressiä (olen stressannut niin kauan kuin jaksan muistaa ja nyt alkaa riittämään..) vaikkakin tiedän sen olevan helpommin sanottu kuin tehty. Kaikki kun vaikuttavat kaikkeen. Se mitä syö, ruokailun säännöllisyys, riittävä uni ja liikunta. Innostavat ihmissuhteet, rakas puoliso. Ulkoilu ja raitis ulkoilma. Työn ja vapaa-ajan tasapaino. Harrastukset. Onhan näitä.

Ensimmäiseksi täytyy oppia pysähtymään. Oppia nauttimaan hetkistä. Hetket kuitenkin koostavat koko elämämme. Jatkuva sata lasissa paahtaminen tuottaa tietysti joillekkin iloa, mutta keho ja mieli kaipaavat rauhoittumista. Oman kehon kuuntelun taito on todella tärkeätä. Tiedän itsekkin sortuneeni liialliseen paahtamiseen. Jatkuva liikkeellä olo sai sen aikaa, että tunsin olevani elossa. Tunsin olevani jotakin. Mutta kaikkihan sen tietävät, ettei niin voi loputtomasti jatkua, jos ei malta yhtään levätä. Tai jos se jatkuva paahtaminen sekottaa unirytmiä ja nukkuminen muuttuu valveunien ja jatkuvien heräilyjen sekamelskaksi. Tai jos syömisestä tulee enemmänkin haaste kuin normaali asia. Kivaahan se ei ole. Ei niin kukaan loputtomasti jaksa tai voi jatkaa. Vai voiko?

Itse en ainakaan jaksanut. Erilaisia oireita alkoi esiintymään kroppaan ja jatkuva väsymys tuli liiankin tutuksi. Kyllä kroppa on vaan fiksu, jossain vaiheessa vauhti pysähtyy. Onneksi tajusin pysähtyä tarpeeksi ajoissa, välttäen vakavampia ongelmia. Nykyään koostan liikuntani sen mukaan, minkälainen olotila itselläni on. Jos tunnen itseni todella väsyneeksi, tai olen nukkunut huonosti, annan siihen itselleni luvan. Nappaan Tumpin mukaan ja lähden rauhallisille kävelylenkeille. Muistaen hengittää, muistaen keskittyä lähestyvään syksyyn. Nähden värit, nähden luonnon muutokset. Tumppi nauttii kun saa kulkea kaikessa rauhassa, ilman minkäänlaista kiirettä. Kyllähän kiire stressaa Tumppiakin. Olemme molemmat kyllä sellaisia stressiherkkiksiä. Mutta jokaisellahan se stressinsieto on erilainen, silloin kun tiedostaa minkälaiset asiat stressaa ja löytää omat tavat hallita niitä niin pääsee todella pitkälle.

Paljon puhutaan mindfulness -harjoituksista. Olen kokeilunhaluinen, päätin testata millaista se olisi. Olen jonkin verran joogannut kotona, opetellut oikeaa hengitystekniikkaa. Haastavinta mindfulnessissa on se paikallaan olo ja pysähtyminen. Että keskityt vain hengittämiseen. Alkuunhan mieli pistää niin vastaan ja tuo kymmenittäin tekemättömiä asioita mieleen. Mutta kun antaa asioiden tulla ja mennä, kiinnittämättä liikaa niihin huomiota, on jo todella pitkällä. Netistä ja youtubesta löytyy paljon hyviä kuunteluita, joiden mukaan näitä harjoituksia on helppo toteuttaa. Tärkeintä näissä on se säännöllisyys. Jos joka päivä tekee vaikka sen 5 minuuttia mindfulness harjoitusta, eron kyllä huomaa todella nopeasti. Yhtä tärkeitä lyhyet rentoutukset ovat kuin esimerkiksi syöminen tai jokin muu pakollinen tarve ihmisellä. Tumppi osaa ainakin tämän rentoutumisen taidon. 

Innostuin muuten hieman fiksaamaan blogini ulkoasua syksyisempään suuntaan. Mitäs pidätte?

Inspiroivaa ja energistä syyskuuta teille!


Hanna ja Tumppi

Aurinko paistaa vielä joskus

Nyt on ollut hieman hiljaisempi ajanjakso käsillä. Tai niin ainakin tuntuu. Tuntuu, ettei oikein ole kunnolla inspiraatiota kirjoittamisen suhteen. Ajatuksia ja aiheita kyllä on mutta ajankohta ei tunnu sopivalta kirjoittaa niistä. Näitä vaiheita vaan tulee ajoittain ja näistä mennään kyllä vielä yli. Täytyy vaan selvitä tämän yhden haastavan ajanjakson läpi.

Kaikkein eniten fiilikseen vaikuttaa tämän hetkinen sää. Ulkoilu on ihan mukavaa silloin kun ei sada vettä. Vaikkakin mukavuuteen vaikuttaa paljon se, mitä pukee päälle kun lähtee ulos, niin ei silti aina nappaa suoraan naamaan ropiseva vesi- tai räntäsade. Silloin kun oli pakkasta ja lunta, niin koira pysyi siistimpänä ja puhtaanpana. Keli virkisti myös omaa mieltä kun aurinko välillä pilkahteli ja teki maisemasta kauniin. Nyt kun kelit ovat valitettavasti menneet vahvasti plussan puolelle, ulkoilusää on suorastaan riemukas. Joka puolella vallitsee jään peittämiä kävelyteitä ja metsäreitit ovat suorastaan hengenvaarallisia. Todellinen pääkallokeli on nyt käsillä. Onneksi olen säästynyt kaatumisilta, koirakin on pysynyt hyvin neljällä jalallaan vaikka välillä meinaa tassut lipsua. Ei auta kävellä kuin pää kylmänä ja kieli keskellä suuta. 

 

Koiran vatsan alus peittyy liasta ja roskasta. Jokaisen lenkin päätteeksi kaivetaan iso pyyhe esille ja kuivataan mahan alta ja tassuväleistä. Tällä herralla on vielä herkät tassuvälit jolloin tämä kuivaus on äärimmäisen tärkeää. Ajoittain on pakko mennä kylpyhuoneen kautta, että saa lian lähtemään kunnolla. Huhhuh sanon minä. Tätähän tämä on, tämä koiranomistajuus. Itseppähän valitsin, kuten joku voisi nauraa. Silti en vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois. Niin rakas koira minulle on, kaikkine käänteineen, kaikkine hetkinensä.

Kaiken tämän pimeyden, liukkauden ja kuraisuuden keskellä on aina kuitenkin paljon hyvää. Olen onnellinen, kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta. Minä ja rakas puolisoni sekä Tumppi, olemme koko perhe pysyneet terveinä, olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Terveys reistailee ajoittain, mutta mitään vakavampaa ei onneksi ole. Niin kauan kunnes toisin todistetaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Elämä tuo mukanaan paljon hyvää mutta myös koettelemuksia. Kuten kaikki varmasti tietääkin.

Mutta ettei tämä kuulostaisi niin kauhean ammottavan surkealta, niin on tässä paljon hyvääkin. Olen tosissani panostanut positiivisempaan ajattelutapaan, koska minulla on ollut paha tapa virittäytyä negatiivisuuden kierteeseen. Negatiivisuus ei tee mitään muuta kuin sen, että se vie kaiken sen hyvän energian ja ilon elämästä. En halua tuhlata elämääni turhaan valittamiseen ja tuskaamiseen. Haluan tehdä sen muutoksen, että olen tästä lähtien parempi ihminen niin itselleni kuin muillekkin. Oppiminen vie aikaa, mutta kuka tahansa pystyy siihen.

Turhasta murehtimisesta ja stressaamisesta on tullut itselle oikein elämäntapa. On paljon helpompi olla kun on koko aika joku stressi päällä. Ajattelin stressin tuovan itselleni energiaa mutta pitkittyneenä siinä käykin päinvastoin, kuten voidaan hyvin kuvitella. Jatkuva kärttyisyys ja väsymys olivat sen palkkio. Nykyään olen tietoisesti opetellut elämään ja ajattelemaan eri tavalla. Se, että arvostan itseäni sellaisena kuin olen, annan itselleni aikaa ja mahdollisuuksia, lepään ja rentoudun silloin kun sitä tarvitsen; se on paras lahja minkä itselleen voi antaa.

Stressissä kaikista tärkein asia on löytää itselleen keinot hallita liiallista stressiä. Jokaisella on oma tapansa siihen. Minulle on auttanut säännölliset rentoutusharjoitukset, lyhyet aamujoogat, kirjoittaminen, värittäminen ja lukeminen. Lenkkeily on tässä myös avainasemassa, mutta pointtina on se, että miten sen suorittaa. Lenkilläkin voi joko kaahottaa hikipäässä ja ajatella seuraavia tekemättömiä töitä. Tai pysähtyä hengittämään. Pysähtyä kuuntelemaan mitä ympärillä tapahtuu. Avata silmät ja katsella. Nähdä metsässä puut. Havahduin itse tähän kun lähdin viemään koiraa aikaiselle aamulenkille. Aamun pimeys valtasi mielen, mutta keskityin todella kävelemään rauhallisesti, hengittämään, sekä kuuntelemaan. Ja kuulin linnunlaulun. Tunsin, että kevät on tulossa, kuitenkin, kuten aina. Mieleni piristyi, kun annoin itselleni luvan tuntea ja olla läsnä.

 

Löysin vielä muutaman kuvan puhelimeeni tallentuneina. Kuvat on otettu joulun jälkeen, kun olimme Lahdessa viettämässä joululomaa. Kirpeä sää ja vesi olivat saaneet aikaan uskomattoman kauniita jäätaideteoksia. Muistan tältä reissulta sen, kuinka varpaani jäätyivät tennariin ja tuuli suhisi läpi lapasteni. Mutta kuvat ovat todella kauniita, joka lämmittää mieltä ja piristää.

Aina on olemassa vaihtoehto ja mahdollisuus. Valinta on jokaisen oma. Tietenkään asia ei ole aina näin yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta positiivuus lähtee jokaisesta itsestä. Siihen voi ainakin vaikuttaa.

Mietteliäin tunnelmin

Hanna ja Tumppi