Olethan ystävä - myös itsellesi?

Nyt kun hiljattain vietettiin vuosittaista ystävänpäivää niin nousee esiin se, kuinka monet sinä päivänä muistavat/muistivat ystäviään. Mentiinkö esimerkiksi kahville, syömään, leffaan, treenailemaan tai vaikka ulkoilemaan. Kuka mitäkin. Ja nykyään yhä useammat pariskunnat viettävät kyseistä päivää yhdessä, jolloin on noussut kysymykseen, että onko ystävänpäivästä tullutkin pariskuntien päivä? Sama se, viettipä päivää miten tahansa niin tärkeintä on se yhteinen aika.

Mutta, muistatko olla ystävä myös itsellesi? Usein nousee pintaan se, että kuinka osataan olla kannustavia ja tsemppaavia muille, mutta omiin kykyihin tai taitoihin ei uskota. Vähätellään, soimataan, syyllistetään itseään. Siitä, että miksi en onnistunut ja miksi aina minä. Ikuinen epäonnistuja. Noh, nämä olivat minun ajatuksiani, joita olen omassa ajatusmaailmassani kohdannut. Minulle kun ei mikään riitä, mikään ei ole riittävän hyvää. Kaiken pitää olla priimaa ja täydellistä, virheille ei ole tilaa. Voitte uskoa, että on pidemmän päälle kuormittava elämäntyyli.

Kun mikään ei nykyään riitä. Aina täytyisi olla tehokkaampi, kauniimpi, nopeampi, hoikempi. Työelämässä varsinkin tehokkuutta ja kiirettä vaan nostetaan. Lyhyemmässä ajassa täytyisi saada aikaiseksi yhä enemmän ja enemmän. Ja mikäli omistaa tällaisen luonteen, että on todella tarkka siitä mitä tekee ja kaiken täytyy olla priimaa, niin voitte uskoa, ettei aika millään riitä kaikkeen. Kun ei millään voi tehdä aivan kaikkea hyvin ja täydellisesti. Tämän ymmärtäminen oli minulle silmiä avaava kokemus. Että ihan oikeasti jotkut asiat tehdään pienemmällä tasolla ja jotkut sillä priima tasolla. 

 

Kun itse olen pohjimmiltani juuri se, joka tekee kaiken joko täysillä tai ei ollenkaan. Olen ollut niin armoton itselleni. Sama se, onko kyseessä opiskelut, harrastukset tai työ, vähempi ei minulle riittänyt. Mikäli epäonnistuin, niin soimasin siitä itseäni. Päässäni nousi esiin kysymys, ”Miksi et tehnyt ja yrittänyt kovemmin”. Kun tiedän, että teen aina parhaani ja sen täytyy riittää.

Mutta, entä kun se ei riitä minulle? 

  

Niinpä, tästä tässä tekstissä on lopulta kyse. Siitä, että tietoisesti opettelee olemaan hyvä ystävä myös itselleen. Askel kerrallaan, oppien ymmärtämään omat ajatusmallinsa ja kehittämällä niitä kohti hyväksyvämpää armollisuutta.

Kun miettii tilanteita, kun ystävälle on esimerkiksi sattunut huonoja sattumuksia, niin mitä useimmat silloin sanovat ystävälleen?   

"Älä huoli, kyllä kaikki vielä järjestyy". 

Miksi ei voi sanoa samaa myös itselleen? Kun omasta mielestään epäonnistuu, niin mielessään sanookin syyllistämisen sijasta lohdullisesti,

"Tiedän, että teit parhaasi, ja se riittää".

Siitä sisäisestä palosta ja halusta tehdä asiat täydellisesti saa myös paljon hyvää aikaiseksi. Kun on se kunnianhimoinen tyyppi ja tekee kaiken täysillä, niin tulos on myös suurimmalta osin priimaa. Mutta sitä sisäistä tahtoa on välillä himmailtava ja todettava, että se vähempikin voima riittää.

Tämän oivallus antoi itselleni aivan uusia näkökulmia. Kyllä vaan, voin olla samaan aikaan hyvä työssäni, treenata tavoitteellisesti, pitää kodin kunnossa, hoitaa koiraa ja huolehtia perheestäni, kun olen itselleni armollisempi. Kun annan itselleni tilaa olla se tavallisen epätäydellinen ja erehtyväinen ihminen, niin elämä onkin niin mahtavaa.

Askel askeleelta elämääni on tullut mukaan sisäinen rauha ja hyväksyntä. Mutta matka ei ole ollut lyhyt eikä helppo. Moneen kuoppaan matkallani olen tippunut, yhä uudestaan ja uudestaan. Ja vielä yhä uudestaan noussut kuopasta ja kammennut itseni ylös. Löytääkseni sen, kuka oikeasti olen. Mutta se matka kannatti, jotta minusta tuli se, joka olen. Ystävä itselleni.

Sillä omalla sisäisellä puheella on suuri merkitys. Se, mitä ajattelemme kun aamulla katsomme itseämme peilistä, vaikuttaa paljon. Kun starttaakin päivän hymyillen itselleen ja ajatellen mielessään ”olen kaunis ja hyvä juuri sellaisena kuin olen”, niin se muuttuu päivä päivältä todemmaksi. Kun seuraavan kerran tulee ajatus, että miksi taas epäonnistuin, niin voikin ajatella ”näin tämä nyt meni ja silti riittävän hyvin”. Koska jokaisessa päivässä on mahdollisuus saavuttaa itsessään jotakin uutta, saada ymmärrystä itseltään, askel kerrallaan.

Matka ei ole helppo, mutta se ehdottomasti kannattaa.

Kuka ottaa kopin tästä? Kuka haluaa olla ystävä myös itselleen? <3

Ihanaa päivää ja tsemppiä uuteen viikkoon!

Ystävällisin terkuin

Hanna ja Tumppi

Seuraa meitä!

Instagram

@hannahtuulia

Facebook

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Bloglovin'

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Päijät-Blogit

Instagram

@paijatblogit

Facebook

Päijät-Blogit

Uusi elämämme Lahdessa, muutto ja nykyhetki

Olemme asuneet Lahdessa nyt lähemmäs kaksi kuukautta. Haluan hetkeksi palata niihin tunnelmiin, mitä muutto Turusta Lahteen meissä herätti.

Alkutunnelmat

Meidän elämämme kotikaupungissamme Lahdessa lähti sujumaan vaihtelevissa tunnelmissa. Ekat päivät olimme niin innoissamme muutosta, että ei siinä paljon ehtinyt ajattelemaan, että miltäs tämä nyt tuntuukaan. Koira oli hoidossa ekat päivät, kun halusimme saada rauhassa laitettua kotia kuntoon. Tumppi on kuitenkin seniorikoira ja se stressaantuu herkästi, mikäli asunnossa on kaaosta ja säntäilemme koko ajan joka suuntaan. Joten parempi olla hoidossa, jossa saa lepoa sekä rauhaa :)

Muuttopäivä jännitti paljon ja olihan siinä jälleen aikamoinen homma muuttaa kokonaan toiseen kaupunkiin. Selvisimme siitä onneksi hyvin ja oli upeaa startata päivä uudessa kodissa ja tutussa kotikaupungissa :)

Uusi päivä valkeni ja lähti käyntiin

Tietenkin kahvit ja etlari pitää olla :D

 

Nopeasti saimme kodin asuttavaan kuntoon, vaikkakin laatikoita on edelleen purkamatta. Tarvitsemme sopivan vitriinin ja ehkä hyllyn, jotta saamme tavaraa purettua. Mutta laatikot eivät olleet enää tiellä, joten Tumppikin oli uuteen kotiin tervetullut.

Tervetuloa uuteen kotiin rakas Tumppi <3

 

Tumppi kyllä ihmetteli, että mikäs paikka tämä oikein onkaan. Tutki kaikki nurkat ja huoneet, meni ihmeissään pitkin asuntoa. Hyvä kun tuli meitä edes moikkaamaan sisälle päästyään, niin kiire sillä oli :D ja kun sukulaiset olivat lähdössä, niin Tumppi oli myös lähdössä mukaan. Varmaan tuumasi, että eihän tämä ole mikään koti. Että oli täällä vaan kylässä.

  

"Mikäköhän ihmeen mesta se tämä on?"

"Nyt ei kyllä ihan mee mun jakeluun.."

"Kaipa tää tästä.."

"Sohvalla on ainakin hyvin tuttua ja turvallista nukkua"

 

Nopeasti Tumppi kuitenkin kotiutui ja hyväksyi tämän kodikseen. Olemme viihtyneet kyllä todella hyvin. Itse tykkään kun on metsä ja järvi lähellä. Muutenkin alue on rauhallisempi ja seesteisempi, tuntenut oikein kuinka stressitasot ovat lähteneet laskuun. Ja muutenkin se, kun on nähnyt enemmän sukulaisia ja kavereita, on tehnyt hyvää mielelle. Ihmiselle ne sosiaaliset ja hyvät ihmissuhteet ovat todella tärkeitä. Siihenkin jatkuvaan yksinäisyyteen tottui Turussa, ettei oikein enää edes jaksanut tutustua uusiin ihmisiin. Lahdessa on helpompaa, kun tuntee enemmän ihmisiä. Ja on usein niin päin, että kysytään, että voiko tulla käymään kylässä. Aivan mahtavaa.

Kaunis järvimaisema

Tumpin kanssa on kiva tutkia uusia lenkkimaastoja

Järvi rauhoittaa mieltä <3

Mutta kyllä se ikävä ja kaipuu sinne Turkuun iski. Siinä vaiheessa, kun olimme saaneet Tumpin takaisin kotiin, niin tuli vahvasti olo, että olemme vaan reissussa. Että kohta pakkaisimme tavarat ja lähtisimme takaisin Turkuun. Se totuus, että emme enää palaa ja asumme täällä, oli kyllä jäätävää. Samaan aikaa oli onnellinen uudesta kodista, mutta samaan aikaan oli se ristiriita, että oliko tämä nyt varmasti oikea päätös. 

  

Mistä elämästä koskaan tietää, mikä on oikeasti se oikea päätös? Kuitenkin niin pitkään tätä muuttoa mietin, mietin ja puntaroin, harkitsin. Niin tulin aina siihen tulokseen, että kyllä meidän kannattaa palata. Sukulaisten ja kavereiden takia, mutta ennen kaikkea itsemme takia. Tein päätöksen itseni kannalta, miettien mikä on minulle se, mitä haluan ja mikä on meille se, mitä haluamme. Elämä kyllä kantaa, kun vaan uskaltaa. 

 

Luottavaisin katsein ja mielin yhdessä eteenpäin

 

Aina sitä vaan pelkää kaikkea liikaa, ettei uskaltaisi, mutta huomaakin pelon olleen turhaa. On tuntunut hienolta viettää yhteistä aikaa kaikkien lähimmäisten kanssa, kun ei ole sitä kahden maailman välissä seilaamista. 

 

Fiilikset nyt

Lueskelin tuota yllä olevaa tekstiä, jonka olin kirjoittanut luonnoksiin silloin, kun olimme täällä Lahdessa asuneet vasta hetken. Tuli kyllä hyvin takaisin ne tunteet, mitä muutto meissä herätti. Kaikki se jännitys, epävarmuus, pelko ja murhe. Oliko oikein luopua kaikesta, jota olimme vuosia Turkuun rakentaneet. Mutta niin, en halua jäädä mitään harmittelemaan enkä katumaan. Koen, että elämässä tulee erilaisia vaihteita ja elämäntilanteita. Nyt on näin ja tulevaisuudessa ehkä toisin. Turku tulee pysymään aina sydämessämme, kukapa tietää, jos sinne vielä joskus palaamme.. 

Kaunis ja historiallinen Turku

 

Nyt kun on tosissaan asuttu Lahdessa jo hyvän tovin aikaa, on kaipuu Turkuun alkanut kuitenkin hälventymään. Tosin olen huomannut, että puolisollani on enemmän kaipuun tunteita Turkuun kuin minulla. Itsekkin kaipaan Turkua kaupunkina, onhan se niin upea ja historiallinen. Turussa on niin paljon hyvää, viihdyimmehän siellä yli viisi vuotta. Kaipaan niitä ihmisiä, joihin Turussa tutustuimme. Mutta eniten itseäni rassasi se jatkuva kulkeminen ja välimatka Turusta tänne Lahteen. Miten vaikea oli suunnitella kesää tai joulua, kun oli töissä kiinni. Aina se ikuinen stressi, saanko töistä vapaaksi, että pääsen jouluksi sukulaisille. Tai kesällä ajan kanssa käymään. Luulisi näiden olevan vain niitä järjestelykysymyksiä, mutta aina sekään ei riitä. Miten kiinni sitä tunsi olevansa. Ja kiinni myös siinä, että lomat sun muut viettäisimme Lahdessa. Kun olisihan lomalla kiva suunnata reissuun, ja niin me suuntasimmekin.

Turku jää sydämeeni <3

Lahdessa on vaan niin paljon hyvää. Hanasta tuleva vesi maistuu puhtaammalle ja raikkaammalle. Turussa vedessä maistoi sivumaun, jota tuskin kaikki maistaisivat. Kun on lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden asunut Lahdessa, niin kyllä se makumuisto on hanavedestä jäänyt.

Rakastan Lahdessa järviä ja metsiä. Jotenkin niissä vaan huokuu se tuttuus, joiden äärellä olen koko pienen ikäni kulkenut. Seikkaillut pitkin metsäpolkuja rakkaan Tumppi-koiran kanssa. Olimme silloin kumpikin nuoria. Nyt Tumppi on seniori. Voimme onneksi silti vielä seikkailla yhdessä, tutkien lähimetsän polkuja.

Ja rakastan olla hämeessä, kun täällä saa nauttia lumisesta talvesta :) Vähälumisuus tuli Turussa tutuksi, joitain talvia pystyi liikkumaan pelkästään tennareilla. Olihan se helppoa, mutta se kun on myös talvi-ihminen niin ehdottomasti talvessa täytyy olla lunta ja pakkasta :) Tumppi on suuri lumifani, myös hänen takia toivoin, että olisi lunta edes vähän. Kiitos siis tälle talvelle, kun lunta saatiin :)

Lunta tuiskuttaa, on raikas talvisää

Tunnen olevani hämäläinen ja ymmärtäväni hämäläistä sielunmaisemaa. Pääsen paremmin täällä ihmisten kanssa juttusille, kun ajatukset kohtaavat syvemmin. Turussa koin sellaisen tietynlaisen pinnallisuuden ja kuppikuntamaisuuden. Onhan sitä varmasti joka paikassa, mutta hämäläinen on aina hämäläinen. Silti Turussa ihailtavaa oli se ihmisten avoimuus ja auttavaisuus. Jotenkin erilainen lähimmäisestä välittämisen tunne, kuin täällä hämeessä. Tiedä sitä, mistä johtuu. Ehkä siitä, kun Turussa on niin paljon monikulttuurisuutta ja turismia. 

Kaiken ehtii vaan unohtaa, kun on tarpeeksi kauan pois. Muistaa myös sen, että miksi me muutimme aikoinaan Turkuun. Juuri siitä syystä, kun halusimme pois pienistä piireistä. Niistä piireistä, joihin kyllästyimme, mutta ne piirit saivat meidät myös palaamaan takaisin. Elämän ironia.

Mutta silti itse tunnen, että Lahdella on vielä paljon annettavaa. Olen myös huomannut, että Lahti on kasvanut kaupunkina tuon lähemmäs kuuden vuoden aikana. Niin paljon on muuttunut ja ehdottomasti parempaan suuntaan. Haluan uskoa, että Lahti pystyy vielä tarjoamaan meille parastaan. Itse arvostan tämän hetkistä elämäämme Lahdessa ja haluan ottaa tästä kaiken irti. 

"mmm.. tuttu ja turvallinen tyyny ja peti"

"tässä on niin hyvä nukkua, zzz..."

 

Aika vaan näyttää, mihin mikäkin asia johtaa. Nyt on näin ja hyvä niin :) 



Mukavaa viikonloppua!

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Seuraa meitä!

Instagram

@hannahtuulia

Facebook

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Bloglovin'

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Päijät-Blogit

Instagram

@paijatblogit

Facebook

Päijät-Blogit