Ajatuksen virtaa

Kertoilen nyt kuluneiden hetkien kuulumisia. Kokoan tähän samaa myös muita ajatuksia, joita on nyt herännyt.

• En oikein ole saanut kirjoittelusta kiinni. Välillä tulee kausia, kun innostuu kirjoittamaan ja toisinaan kausia kun homma vaan tökkii. Koitan silti ylläpitää hyväksi havaittua tapaa kirjoitella blogiin vähintään 1krt kuussa. Se on tietysti joidenkin mielestä vähän mutta tämä kun on harrastus itsellään niin kirjoittelen ennemmin tasasesti kuin liikaa stressaten. Kun ei ole pakko kirjoittaa niin kirjoitan silloin kun on siihen fiilistä. Ja se mikä ei ole pakko niin siitä on helppo tinkiä. Kaikella on puolensa.

• Tässä iskikin juuri hiljattain tyhjän paperin kammo tai oikeastaan ajatuskatkos. Avasin kyllä tekstinkäsittelyn mutta yhtään ajatusta taikka tekstiä en saanut vaan aikaiseksi. Vaikka päivittäin olikin herännyt vaikka ja mitä pohdittavaa ja kirjoitettavaa, niin jokin vaan tökki ja koko ajatus oli kadoksissa. Harvoin näin on kuitenkaan päässyt käymään, koska minulle kirjoittaminen on niin luontevaa. Näköjään näinkin voi käydä, joten oli hyvä hetki yrittää kirjoittaa joitakin ajatuksia ylös ja sitten unohtaa asia siltä päivältä. Helpottaa koota ajatuksia ja mietteitä johonkin valmiiksi ja miettiä vaikka kuvien kautta, mistä oikein haluaa kirjoittaa. Väkisin tekemällä mistään ei tule vaan mitään. Joskus on hyvä haastaa itseään ja tehdä vaikkei huvittaisikaan – inspiraatio voi herätä. Toisinaan on hyvä ottaa hetki ja ajatella, että jatkanpa joku toinen päivä uudestaan. Itseään kun ei voi liikaa pakottaakkaan.
  
  
  
  

• Muistan ajan, kun kävin itsekseni treenailemassa tokoa Tumpin kanssa. Välillä tuntui siltä, että kun pääsimme kentälle niin fiilis vaan syttyi. Treenit sujuivat mallikkaasti ja fiilis oli hyvä. Toisinaan taas oma ärsytyskynnys oli liian matalalla ja pienimmätkin koiran sähläilyt ärsyttivät. Tumppi on siitä haastava, että jos se ei heti ymmärrä mistä on kyse niin aletaan sähläillä; hypitään ja pyöritään, näykitään sormille kun yritetään saada herkkua ja toisinaan jopa aletaan haukkua. Tämä ärsyttää usein mutta toisinaan kestän tätä yllättävän hyvin ja joskus pinna palaa saman tien. Silloin olen päättänyt tehdä pari helppoa harjoitusta ja jättää treenit vähemmälle silloin.

• Olemme käyneet rally-tokoa harkkailemassa nyt suunnilleen kerta viikkoon. Tämä on itselle ja Tumpille mukavaa tekemistä. Hetkeksi saa ajatukset muualle ja pääsee sopivasti haastamaan taitoja. Muistan ensikertamme kun touhusta ei meinnanut tulla yhtään mitään. Tumppi sähläili joka suuntaan ja itse en osannut tulkita kylttejä. Jäin lukemaan, että mitähän nyt piti tehdä ja liikkuminen olikin sen mukaista. Nyt kun olemme käyneet harjoittelemassa yhdessä tuttavamme kanssa niin olemme oppineet paljon. Tumppi osaa hienosti tulkita eri liikkeet ja toteuttaa sujuvasti liikkeitä yhdessä minun kanssani. Vaikeeta on kyllä välillä kun keskittyminen herpaantuu, mutta emmehän me kuitenkaan kisakentille treenaa. Harjoittelemme sen takia, että on hauskaa ja mukavaa ja saamme koiran kanssa yhteistä tekemistä. Meitä onkin ollut harjoituksissa nykyään kaksi; minä ja Tumppi ja tuttumme ja hänen juuri 11 vuotta täyttänyt koiraherra. Jostain syystä Tumppi ja tämä Poju eivät tule toimeen, mutta sopivalla etäisyydellä mahdumme kyllä samalle kentälle. Tärkeintä on ollut se, että tekemisessä säilyy hauskuus!
  
  

• Hommasimme Tumpille uuden lelupallon. Jälleen Ikeasta. Tietenkin piti ottaa se kaikkein suurin pehmopallo joka vaan löytyi. Mistähän johtuu, että pikkukoirille hommataan isoimmat lelut ja isommat saavat söpöt pikkulelut. No joo tämä nyt oli minun omaa ajatuksella leikkimistä – eihän mikään mene ihan näin yksoikosesti. Olemme halunneet Tumpille suurimman pallon ja suurimman herkkuluun.

• Tumppi rakastui tähän uuteen jättipalloon täysin. Herra haluaa leikkiä sillä nykyään aina ja tykkää upottaa päänsä sen pehmeään syleilyyn. Tämä näyttää kyllä hauskalta.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

• Olen alkanut nauttimaan täysillä aamun lenkkihetkistä. Noh aamun ja aamun, se on minulle arkena aamu kun pääsen ennen töihin lähtöä käymään valoisan aikaan metsälenkillä. Varaan tähän riittävästi aikaa, jolloin voin vaan hissukseen kävellä metsässä ja hetken ladata akkuja ja herätellä itseäni uuteen päivään. Teen kuitenkin myyjän töitä ja tiedän olevani illan sisätiloissa, niin nämä aamun hetket ovat itselleni henkireikä. On ihanaa kuulostella metsää ja aistia mitä siellä on meneillään. Kuunnella syksyn lehtien havinaa ja lintujen lievää viserrystä. Olla vaan hetken läsnä. 
  
  
   

• Omat treenit ovat olleet nyt tauolla. Ja pahasti. Olen ollut vähän väliä flunssassa ja sehän tekee, ettei pysty eikä kannata treenaa. Noh tauko venähtää aina aivan liikaa ja liikkeelle lähtö on vaikeeta.

• Toisena syynä on ollut toinen polvi, joka on vähän väliä kipeänä. Tiedän polven olevan vinossa joka tietystikkin aiheuttaa herkästi kiputiloja. Nykyinen työni vaikuttaa osaltaan kun tulee paljon oltua polvien varassa kyykistyessä ja tikkaita kiivetessä. Kyllä, myyjänkin työssä kroppa joutuu koville. 
  Olen viimeisimmät vuodet pärjännyt polven kanssa hyvin ilman suurempia kiputiloja. Innostuin jopa kokeilemaan juoksutreenailuja useamman vuoden tauon jälkeen. Ennen taukoa olin pystynyt treenaamaan suhteellisen paljon juoksua ja pisimmän matkani taitoin Midnight Runissa, 10km. Tämä sujui mallikkaasti, mutta silloin muistan, että toiselta puolelta kipeytyi jalkapohja pahasti ja tämän myötä juokseminen jäi.

• Hommasin juoksua varten uudet juoksukengät. Ajattelin, että kyllä minä pystyn kun pystyin ennenkin. Joku vika on kuitenkin polvessa, kun tuntuu ettei se kestä yhtään juoksemista. Pari kertaa meni ihan ok, mutta nykyään polvi on jatkuvasti kipeä enemmän tai vähemmän. Olen seuraavaksi menossa fysioterapeutille, katsotaan mitä hänellä on sanottavana. Voihan olla, etten koskaan enää voi juosta tällä polvella, en tiedä onko se iso menetys mutta kurjalta se kuitenkin tulisi tuntumaan. Etukäteen ei kannata murehtia, kaikki selviää aikanansa.
  
  

• Synttäripäivääni menimme viettämään Turussa järkättyyn City Survivorsiin. Tämä on siis urbaani kaupunkiseikkailu, jossa taitetaan matkaa kävellen, juosten taikka julkisilla. Selvitetään erilaisia arvoituksia ja tehdään fyysisiä tehtäviä. Menin puolisoni kanssa hupisarjaan, koska tiesin, ettei kuntomme ollut ammattitreenajien tasolla. 
  
  
   

• Tapahtuma sujui toisinaan ihan hyvällä mallilla. Matkat olivat kuitenkin pitkiä ja raskaita. Rastit olivat kaikki mäkien päällä. Vesipisteitä ei ollut kuin yhdellä rastilla ja meillä tähän koko matkaan kului sellaset neljä tuntia. Kilometrejä laskettiin noin 13km. Tällanen yht'äkkinen repäsy laiskoihin koiralenkkeihin tottuneella se oli kyllä aikamoinen. Selvittiin kuitenkin.

• Tästä sain kipinän jatkaa treenailuja kotona. Kun ensin parannuin flunssasta. Päädyin tekemään kotitreenin ja alkuun huomasin, että polvihan se kiukutteli jälleen. Kaikki hypyt sun muut ottivat aivan liikaa polveen. Päätin, että en anna sen olla este ja päädyin tekemään tehokkaan treenin kehopainoa ja käsipainoja hyödyntäen. Kehonpainolla sujui hyvin punnerrukset ja dipit, päälle vatsat ja selät. Vatsoissa käytin lisäpainona levypainoa. Kädet tein kunnon käsipainolla ja sainkin hyvän poltteen aikaiseksi. Keskityin tekniikkaan ja oikeaan tuntumaan. Treeni tuntui pitkästä aikaa todella hyvältä – olenhan kuitenkin aikoinaan treenannut paljon juurikin kotona. Selkärangasta löytyi vanhoja tuttuja treenejä ja sainkin koottua tehokkaan treenin aikaiseksi. Välillä on kiva lähteä vaan tekemään ilman liian tarkkaa suunnitelmaa, kyllä keho kertoo mitä tarvitsee.

• Sainpahan vihdoinkin pölyt pyyhittyä käsipainostani :D
  
  
  
  
  
  
  
  
  
• Olen pitkään harrastellut joogaa, jossa kehon kuuntelu korostuu. Nykyään on helpompi treenata ja liikkua ulkona, kun läsnäolon voima on lisääntynyt. Joogassa on tärkeää kuunnella juuri omaa kehoa, mitä keho kaipaa. Minkä verran löytyy joustavuutta, tarvitseeko tehdä helpompia liikkeitä vai haastaa itseään. Tehokkaan treenin saa kyllä aikaiseksi, vaikkei tekisikään aina sata lasissa. Tämä on ollut itselle äärimmäisen tärkeä ja hyvä taito.

• Tiedän kyllä, että kehittyminen vaatii mukavuusalueelta poistumista. Mutta juurikin se liiallinen stressi tekee, ettei keho kestä kaikkea. Jos stressiä on liikaa ja silti vaan paahtaa treeneissäkin sata lasissa, niin kroppa voi äkkiä mennä tilttiin. Tämä tiltissä olo on itselle haastavaa, kun täytyisi löytää sopiva tasapaino. Keho ei kuitenkaan tunnista onko stressi tullut töistä vai treeneistä. Kovassa stressissä keho ei kuitenkaan kaipaa sitä enää yhtää enempää, jolloin on hyvä tehdä helpompi treenejä tai käydä ulkona kävelemässä rauhaksiin tai sitten joogailla. Haluan nyt saada kehoni tasapainoon, jotta uni parantuisi ja jaksaminen sitä kautta lisääntyisi. Kovemmat treenit ja itseni haastaminen ovat jossain tulevaisuudessa, mutta eivät juuri nyt.

 

• Veljeni ollessa meillä kylässä, päätimme lähteä yhdessä keilailemaan. Heti alkuun ajattelin, että laitanpa rannetuen. Löysät ranteeni ovat sen verran heikot ja veltot että hyvä tuki olisi paikallaan. Noh nyt kävi niin, ettei rannetuki tullut kuitenkaan mukaan. Alkuun kiukuttelin, että epäonnistun kun minulla ei ollut rannetukea. Puolisoni ja veljeni vetelivät huipputuloksia keilauksessa. Jäin itse pahasti hännille. Aikani tuskailin ja olin niin turhautunut. Kävin läpi epäonnistumisen tunnetta. Pysähdyin kuitenkin tähän tunteeseen ja mistä se oikein kumpuaa. Miksi aina pitää olla paras ja voittamaton, eikö koskaan saa olla ns epäonnistunut. Eihän kukaan epäonnistu jos sattuu olemaan huono päivä. Tajusin, että tein itselleni liian suuren numeron pelkän rannetuen puuttumisesta. Takerruin siihen ja perustelin sen tekevän itselleni huonon tuloksen. Muistin, että olin onnistunut joskus aikoinaan ilmankin. Hain itselleni turvaa tekosyyn varjolla. Lopulta, kun päästin irti liiallisesta voiton tahdosta, niin pelaamisesta tulikin yllättävän mukavaa. Rauhotuin ja aloin kilpailla itseäni vastaan. Hyväksyin, ettei nyt tarvitse olla paras, että oma suoritus kyllä riittää. Tavoittelin yhtä täyskaatoa, ja loppumetreillä pääsinkin siihen! Olin päässyt omaan tavoitteeseeni ja sain olla tyytyväinen siihen. Ja loppuvaiheessa kun liiallinen yrittäminen jätti sabotoimatta suoritustani, niin aloin onnistumaan.

• Hyvä välillä havahtua omiin rajoittaviin ajatusmalleihin. Hyvä olla kilpailuhenkinen ja voitontahtoinen, mutta se ei saa pilata kuitenkaan omaa oppimista ja kehittymistä. Välillä täytyy olla itselleen armollinen, kaatua vaikka kuinka paljon, mutta vahvin on se joka nousee aina ylös. Luovuttamista ei ole epäonnistuminen, vaan se että lakkaa tekemästä ja uskomasta omiin kykyihinsä. Tiedän, että ihminen pystyy mihin vaan, kun on tarpeeksi tahtoa. Unelmat ja haaveet on tehty toteutettavaksi. 
  Unelmoi ja elä unelmaasi!
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
   

”Uskalla unelmoida”

Näihin tunnelmiin

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Seuraa myös;

Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

Instagram @hannahtuulia

Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

Blogi täytti vuoden!

Ohhoh. Kylläpä aika juoksee, vuosi vierähti täyteen blogin kanssa. 

Hienoa! 

Tästä postauksesta lähdettiin liikkeelle.

Monia tunteita mahtui kyllä tuohon vuoteen. Muutoksia, vaiheita.. Vähän kaikkea. Ajattelin tämän kunniaksi kertoa teille hieman enemmän itsestäni. Olen koonnut tähän kysymyksiä netin syövereistä poimittuna. Haluan, että oppisitte tuntemaan paremmin, kuka täällä ruudun takana oikein kirjoittelee.

Kerron teille itsestäni näiden kysymysten kautta;

Mikä on lempivärisi?

Sininen. Ehdottomasti. Se on aina ollut sininen. Sellainen perussininen, ei vaalea eikä tumma.

Mikä on lempiruokasi?

Hmm.. Tällä hetkellä pidän omatekemästä makaronilaatikosta. Nams. Riittävästi mausteita niin tulee oikein hyvää.

Mikä on lempieläimesi?

Pidän monista eläimistä. Niihin lukeutuu koirat, hamsterit, hevoset, lehmät, seeprat, pingviinit... Mutta jos vaan yksi niin kyllä se on koira.

Lempiharrastuksesi?

Juoksu. Kyllä, se on juoksu. Olen aina ollut juoksija.

Mistä saavutuksestasi olet ylpeä?

Olen ylpeä saavuttaessani tämän hetkiset ammattini.

Miten kuvailisit itseäsi?

Olen tunnollinen, herkkä, ymmärtäväinen, sinnikäs, taistelija. Ystävällinen, rakastava, hyväksyvä, tunteellinen.

Kun olit lapsi, miksi halusit tulla isona?

Minusta piti tulla urheilija. Jaa-a että minkä lajin.. Varmaan pikamatkan juoksija.

Mitä teet vapaa-aikanasi?

Vapaa-ajallani lenkkeilen koirani kanssa. Kuten joka päivä muutenkin, mutta teemme ajan kanssa pidempiä lenkkejä varsinkin metsässä. Muuten katson telkkaria, syön hyvin, herkuttelen kohtuudella ja rentoudun. Yritän nautiskella ja rentoutua ettei koko aika tarvitsisi suorittaa jotakin. Kotitreenailen myös kehonpainolla taikka käsipainoilla, jumppakuminauhalla. Jossain vaiheessa on tarkoitus palailla takaisin salille, mutta nyt haluan treenata kotosalla.

Jos saisit matkustaa mihin maahan tahansa, minne matkustaisit?

Haluisin matkustaa katsomaan sademetsiä. Niitähän löytyy Amerikasta, Aasiasta, Afrikasta, Austrialiasta ja Uusi-Guineasta. Australia kiehtoo, taikka Afrikka.. Ei sillä niin väliä. Hienoja metsiä, luontoa ja kasvillisuutta haluaisin päästä näkemään.

Mistä asioista tulet todella onnelliseksi?

Tulen onnelliseksi siitä että saa olla terve. Minulla on rakas puoliso, ihana koira ja turvallinen koti. Rakastan myös metsää ja luontoa.

Mitkä asiat tekevät sinut surulliseksi?

Ihmisten välinpitämättömyys. Vääryys, epäoikeudenmukaisuus. Toisten vähätteleminen.

Mitä pelkäät?

Eniten pelkään että läheiselleni, koiralleni tai itselleni sattuu jotakin.

Suunnitteletko asiat tarkkaan vai oletko spontaani?

Tykkään suunnitella. Stressaannun jos joudun olemaan liian spontaani tilanteissa joissa en pysty tekemään nopeaa päätöstä. Ajoittain teen itse nopeat päätökset. Mutta suunnitteleminen on itselleni se helpoin ja mukavin, että tiedän mitä tapahtuu ja milloin. Olen aika tarkka suunnitelmistani. Mutta pystyn myös joustamaan tarvittaessa, en takerru kiinni.

Mitkä ovat lempiharrastuksiasi?

Tykkään paljon juoksusta, lenkkeilystä, joogasta. Sekä lihaskuntoharjoittelusta niin kotona kuin salillakin. Koiran kanssa tulee ulkoiltua ja tehtyä tokoharjoituksia. Rally-toko on ainakin mukavaa. Harrastaisin hevosten hoitoa ja ratsastusta jos se olisi mahdollista. Nooh, ehkä jonakin päivänä voi palailla heppaharrastuksen pariin.

Mistä elämässäsi olet eniten kiitollinen?

Olen kiitollinen terveydestäni. Sekä koirastani, ystävistäni, puolisostani ja läheisistä.

Mitä arvostat eniten ystävyydessä?

Arvostan, että ystävä on aina valmis kuuntelemaan. Ei tuomitse, eikä puukota selkään. Ei arvostele. Välittää. Kyselee kuulumisia ja on läsnä. Luottamus on todella tärkeetä.

 (Opiskelumuisto. Suomenhevonen, r. Räpsäys)

Mikä on kauhein muistosi?

Tämä sattui kun opiskelin hevostenhoitajaksi. Jännitin yhdellä hevosella ratsastamista ja tämä hevonen päättikin lähteä lapasesta kun nostin sillä laukan. Säikähdin niin paljon että menin paniikkiin ja huusin selässä ”mä kuolen”. Tiputtauduin lopulta. Häpesin tätä niin paljon että meinasin lopettaa koko koulun. Nousin pelkoni yläpuolelle ja lopulta ajan myötä tykästyin tähän hevoseen. Häpeän tunteen voin tuntea silti vieläkin.

Mikä on kallisarvoisin muistosi?

Muistan, kun tapasin ensimmäistä kertaa rakkaan puolisoni. Voisiko kuvailla ”rakkautta ensisilmäyksellä”. Noh rakkautta ensihetkistä asti meidän tapaamisemme ainakin oli.

Onko jotain jota olet haaveillut tekeväsi jo pitkään? Miksi et ole tehnyt sitä?

Haluaisin juosta maratonin. En ole terveyteni puolesta voinut saavuttaa sitä, vielä. Toivottavasti jonakin päivänä.

Talosi, jossa on kaikki omaisuutesi syttyy tuleen. Kun olet pelastanut läheisesi ja lemmikkisi, ehdit vielä pelastaa yhden asian. Mikä se olisi? Miksi?

Pelastaisin valokuvani. Niitä ei voi saada takaisin.

Nimeä yksi paheesi, josta nautit aivan liikaa luopuaksesi siitä.

Se on kahvi. En juo sitä liikaa mutta se on silti pahe mistä en halua luopua. Se tuottaa mielihyvää ja antaa energiaa. Nautin siitä liikaa. Se on kuin pieni hemmotteluhetki arjen keskellä. Aina on hyvä syy juoda kahvia.

Onko joku joskus tehnyt sinulle yllättäen jotakin ystävällistä pyytämättä?

Muistan kun ostin viime jouluna ruokakaupasta söpön pehmojoulupukin. Kassalla ollut miesmyyjä totesi että ”annankin tän sulle suoraa ettei vaan likaannu”. Tilanne hämmensi ja ihastutti, joku kerrakin ajatteli.

Mitä eläimiä pelkäät eniten?

Eniten pelkään lintuja. Päälleni on meinannut hyökätä eläinkaupan papukaija kuin luonnovarainen variskin. Jokin niissä kauhistuttaa, vaikka pidänkin niistä. En silti halua, että ne hyökkäävät minuun kiinni. Arvostan lintuja suuresti.

Mikä on viimeisin kohteliaisuus, jonka olet vastaanottanut?

Viimeisin on tullut varmaan asiakkaalta, joka on kehunut hyväksi ja persoonalliseksi myyjäksi.

Mitä toivot itsessäsi muuttuvan, mutta mikä ei kuitenkaan luultavasti tule muuttumaan?

En haluaisi olla niin herkkis. Haluaisin olla vahva ja rohkea, henkisesti. Joissain asioissa olen liiankin herkkä.

Oletko tapojesi orja?

Todellakin! Rakastan rutiineja ja tiettyjä tapoja. Yritän kyllä ajoittain rikkoa niitä mutta turvaa tuo tietyt rutiinit ja tavat.

Mitä sinun pitäisi tehdä enemmän?

Pitäisi tehdä säännöllisemmin mindfulness -harjoituksia sekä joogaa. Ne tuottavat itselleni hyvinvointia.

Onko sinulla tunnuslausetta?

”Uskalla unelmoida”

”Pystyt mihin vaan kun itse haluat”

Kumpi on pahempi: epäonnistuminen vai ei koskaan yrittäminen?

Epäonnistua voi aina kun yrittää jotakin. Yrittämättä jättäminen on pahempi koska silloin ei voi saavuttaa mitään uutta. On uskallettava hypätä oman mukavuusalueen ulkopuolelle jotta voi päästä eteenpäin. En kadu että olen epäonnistunut mutta kadun jos en ole koskaan edes yrittänyt. Sen takia olenkin halunnut kokeilla kaikkea uutta, jotta tiedän mihin pystyn.

Suunnitelmasi vuodelle 2017

Haluan oppia hallitsemaan vieläkin paremmin stressiä ja pitää omasta hyvinvoinnistani parempaa huolta. Haluan saada treenirytmistä kiinni. Juokseminen kiehtoo paljon, jota haluankin päästä harjoittamaan. Haluaisin oppia uutta, liittyen hyvinvointiin. Haluan oppia nöyryyttä itseäni kohtaan. En halua luoda liian tarkkoja suunnitelmia, vaan tehdä elämästäni oman näköistäni. Niin, että hyvinvointi säilyy, saan lisää energiaa ja voimaa arkeen. Haluan löytää sen oman juttuni, tavoitella unelmiani. Haluan myös harrastaa Tumpin kanssa jotakin, harjoitella uusia juttuja.

Hauskaa viikonloppu teille!

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Pohdintoja ja koiran Pelikasinoa

Aika vaan juoksee eteenpäin. Ajoittain on ajanjaksoja jolloin tuntuu, ettei aika kulu mihinkään. Toisinaan saa huomata, kuinka päivät vaan vierivät eteenpäin. Päivästä toiseen sitä mennään samalla kaavalla, minulla on tietysti hyvä kun on vaihtelevat työajat. Pääosin on iltavuoroja, joskus aamuja. Mutta kaava on silti melkein aina sama. Tykkään todella paljon toimia tiettyjen rutiinien mukaan, se luo turvallisuuden ja jatkumon tuntua. Siinä vaan käy herkästi niin, ettei siitä oravanpyörästä osaa irrottautua. Huomaa jossain vaiheessa, että istuu jälleen bussissa ja matkustaa töihin. Ehtiikö siinä matkalla rekisteröimään mitään? Joskus ehtii joskus ei, joskus ei vaan jaksa eikä kiinnosta. Se on sitä samaa. Mikään ei muutu. Mutta eihän elämä ole näin mustavalkoista.

Tästä kun herää, ja alkaa tietoisesti tekemään asioita oman itsensä hyväksi. Sekin hetki bussissa voi olla rentouttava. Tekee lyhyen rentoutusharjoituksen, edes sen verran että keskittyy hetken hengitykseen. On hetken läsnä juuri siinä hetkessä, ei mieti liikoja eikä murehdi liikaa. Ajatukset ovat kuin ohi lipuvat pilvet, ne tulevat ja menevät. Jossain mindfulness harjoituksessa sanottiin, muistaakseni. Sama juttu kun käy lenkillä, sen sijaan että kaahottaisi koko lenkin hirveetä haipakkaa, silloin voi hetkeksi pysähtyä ja miettiä, mihin on oikein kiire. Jatkuva kiire ei ole kenellekkään hyväksi, joskus on pakko hetkeksi hengähtää. Toiset vaativat sitä enemmän kuin toiset, lukeudun juuri niihin jotka kaipaavat sitä enemmän. Liiallinen kiire saa minut väsyneeksi, sen ohessa täytyy olla rauhallisempia ajanjaksoja. Mielekäs tekeminen auttaa tässä paljon.

Pienen alkupohdinnan jälkeen haluan kuitenkin nyt palata tämän päivän tapahtumiin. Olin jo ajoissa laittanut kalenteriini ylös, (johon olen merkannut kaikki työt ja tehtävät, jotka täytyy hoitaa, kalenteri näyttää kieltämättä ajoittain aika kaaosmaiselta) että tänään on jälleen Petolassa pelikasinopäivä. Tykkään todella paljon käydä näillä pelikasinopäivillä, josta kirjotinkin aikaisemmin blogiini tekstin (pääset sen lukemaan tästä). Nämä päivät ovat aina niin Tumpin mieleen.

Mietimme kotona, että lähtisimmekö tänään. Ulkona vallitseva ilma ei ollut kovinkaan houkutteleva, sää vaihteli koko aika ja ajoittain satoi rakeita, räntää taikka vettä. Joutuisimme joko kävelemään Petolalle taikka sitten ottaisimme menomatkalle bussin. Minulla oli kuitenkin tunne, että haluan lähteä. Tämä oli eräällä tavalla Tumpille synttärilahja, herralla on tämän kuukauden viimeinen päivä kymppisynttärit. Sen takia halusin ehdottomasti lähteä Petolalle. Ei muuta kun tuumasta toimeen, hyvät varusteet päälle ja menoksi.

Tumppihan tästä oli aivan innoissaan. Se tiesi heti mistä oli kyse ja vauhti sen kun kiihtyi lähestyessämme Petolaa. Yllätyksekseni Petolassa oli tällä kertaa todella hiljaista, pari koiraa olivat siellä kun saavuimme. Yleensä näissä Pelikasinoissa on paljon koira-asiakkaita. Tuumailimme siinä, että tänäänhän oli valtakunnallinen Koiranpäivä. Sekä tänään avattiin Kaarinan Piispanristille koirien uimala. Ehkä osa koirienomistajista oli lähteneet käymään siellä taikka olivat muuten viettämässä yhteistä aikaa rakkaiden koirakavereidensa kanssa. Eihän siinä mitään, sehän sopi tälle herkkusuulle mainiosti, saisi ainakin rauhassa herkutella.

 

Tumppi kolusi jälleen onnellisena erilaisia aktivointipelejä. Huomaa kyllä, kun olemme näissä käyneet, niin Tumpilla taito karttuu kerta kerralta. Nykyään yritetään vain aina oikoa kaikessa, älypelitkin heitellään pitkin aitausta koska sillä tavoin herkkupalat lentelevät pitkin poikin. Kongit sun muut saivat kyytiä, mutta pääasia oli että Tumpilla oli kivaa.

Tämä oli hänen yksityinen etukäteissynttärijuhlansa. Meillä oli todella mukavaa! Löysimme samalla Tumpille pari kivaa synttärilahjaa tulevia synttäreitään varten.

Nyt Tumppi tapansa mukaan nauttii olostaan tyytyväisenä. Sohvannurkka on jälleen vallattu ja siinä on mukava ottaa pieni lepohetki. Kohta iltalenkin aika ja unten maille.

Tsemppiä alkavalle viikolle!

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Aurinko paistaa vielä joskus

Nyt on ollut hieman hiljaisempi ajanjakso käsillä. Tai niin ainakin tuntuu. Tuntuu, ettei oikein ole kunnolla inspiraatiota kirjoittamisen suhteen. Ajatuksia ja aiheita kyllä on mutta ajankohta ei tunnu sopivalta kirjoittaa niistä. Näitä vaiheita vaan tulee ajoittain ja näistä mennään kyllä vielä yli. Täytyy vaan selvitä tämän yhden haastavan ajanjakson läpi.

Kaikkein eniten fiilikseen vaikuttaa tämän hetkinen sää. Ulkoilu on ihan mukavaa silloin kun ei sada vettä. Vaikkakin mukavuuteen vaikuttaa paljon se, mitä pukee päälle kun lähtee ulos, niin ei silti aina nappaa suoraan naamaan ropiseva vesi- tai räntäsade. Silloin kun oli pakkasta ja lunta, niin koira pysyi siistimpänä ja puhtaanpana. Keli virkisti myös omaa mieltä kun aurinko välillä pilkahteli ja teki maisemasta kauniin. Nyt kun kelit ovat valitettavasti menneet vahvasti plussan puolelle, ulkoilusää on suorastaan riemukas. Joka puolella vallitsee jään peittämiä kävelyteitä ja metsäreitit ovat suorastaan hengenvaarallisia. Todellinen pääkallokeli on nyt käsillä. Onneksi olen säästynyt kaatumisilta, koirakin on pysynyt hyvin neljällä jalallaan vaikka välillä meinaa tassut lipsua. Ei auta kävellä kuin pää kylmänä ja kieli keskellä suuta. 

 

Koiran vatsan alus peittyy liasta ja roskasta. Jokaisen lenkin päätteeksi kaivetaan iso pyyhe esille ja kuivataan mahan alta ja tassuväleistä. Tällä herralla on vielä herkät tassuvälit jolloin tämä kuivaus on äärimmäisen tärkeää. Ajoittain on pakko mennä kylpyhuoneen kautta, että saa lian lähtemään kunnolla. Huhhuh sanon minä. Tätähän tämä on, tämä koiranomistajuus. Itseppähän valitsin, kuten joku voisi nauraa. Silti en vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois. Niin rakas koira minulle on, kaikkine käänteineen, kaikkine hetkinensä.

Kaiken tämän pimeyden, liukkauden ja kuraisuuden keskellä on aina kuitenkin paljon hyvää. Olen onnellinen, kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta. Minä ja rakas puolisoni sekä Tumppi, olemme koko perhe pysyneet terveinä, olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Terveys reistailee ajoittain, mutta mitään vakavampaa ei onneksi ole. Niin kauan kunnes toisin todistetaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Elämä tuo mukanaan paljon hyvää mutta myös koettelemuksia. Kuten kaikki varmasti tietääkin.

Mutta ettei tämä kuulostaisi niin kauhean ammottavan surkealta, niin on tässä paljon hyvääkin. Olen tosissani panostanut positiivisempaan ajattelutapaan, koska minulla on ollut paha tapa virittäytyä negatiivisuuden kierteeseen. Negatiivisuus ei tee mitään muuta kuin sen, että se vie kaiken sen hyvän energian ja ilon elämästä. En halua tuhlata elämääni turhaan valittamiseen ja tuskaamiseen. Haluan tehdä sen muutoksen, että olen tästä lähtien parempi ihminen niin itselleni kuin muillekkin. Oppiminen vie aikaa, mutta kuka tahansa pystyy siihen.

Turhasta murehtimisesta ja stressaamisesta on tullut itselle oikein elämäntapa. On paljon helpompi olla kun on koko aika joku stressi päällä. Ajattelin stressin tuovan itselleni energiaa mutta pitkittyneenä siinä käykin päinvastoin, kuten voidaan hyvin kuvitella. Jatkuva kärttyisyys ja väsymys olivat sen palkkio. Nykyään olen tietoisesti opetellut elämään ja ajattelemaan eri tavalla. Se, että arvostan itseäni sellaisena kuin olen, annan itselleni aikaa ja mahdollisuuksia, lepään ja rentoudun silloin kun sitä tarvitsen; se on paras lahja minkä itselleen voi antaa.

Stressissä kaikista tärkein asia on löytää itselleen keinot hallita liiallista stressiä. Jokaisella on oma tapansa siihen. Minulle on auttanut säännölliset rentoutusharjoitukset, lyhyet aamujoogat, kirjoittaminen, värittäminen ja lukeminen. Lenkkeily on tässä myös avainasemassa, mutta pointtina on se, että miten sen suorittaa. Lenkilläkin voi joko kaahottaa hikipäässä ja ajatella seuraavia tekemättömiä töitä. Tai pysähtyä hengittämään. Pysähtyä kuuntelemaan mitä ympärillä tapahtuu. Avata silmät ja katsella. Nähdä metsässä puut. Havahduin itse tähän kun lähdin viemään koiraa aikaiselle aamulenkille. Aamun pimeys valtasi mielen, mutta keskityin todella kävelemään rauhallisesti, hengittämään, sekä kuuntelemaan. Ja kuulin linnunlaulun. Tunsin, että kevät on tulossa, kuitenkin, kuten aina. Mieleni piristyi, kun annoin itselleni luvan tuntea ja olla läsnä.

 

Löysin vielä muutaman kuvan puhelimeeni tallentuneina. Kuvat on otettu joulun jälkeen, kun olimme Lahdessa viettämässä joululomaa. Kirpeä sää ja vesi olivat saaneet aikaan uskomattoman kauniita jäätaideteoksia. Muistan tältä reissulta sen, kuinka varpaani jäätyivät tennariin ja tuuli suhisi läpi lapasteni. Mutta kuvat ovat todella kauniita, joka lämmittää mieltä ja piristää.

Aina on olemassa vaihtoehto ja mahdollisuus. Valinta on jokaisen oma. Tietenkään asia ei ole aina näin yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta positiivuus lähtee jokaisesta itsestä. Siihen voi ainakin vaikuttaa.

Mietteliäin tunnelmin

Hanna ja Tumppi