Kohta
vaihtuukin kuukaus jo joulukuun puolelle. Aika on hurahtanut kyllä
jälleen niin äkkiä. Vaikea käsittää, että nyt elellään tämän
vuoden viimeisiä viikkoja.
Olemme
ottaneet puolisoni kanssa perinteeksi pitää joulukuussa
herkkulakon. Olemme siis joulukuun ekasta päivästä aina sinne 23pv
asti ilman karkkia tai muitakaan herkkuja. Jouluna saa sitten
herkutella tämänkin edestä. Muistaen tietenkin kohtuuden :D
Rakastan
itse kaikkein eniten karkkeja. Tykkään erilaisista karkeista jopa
enemmän kuin suklaasta. Olen päättänyt pitäytyä ainakin
karkeista kyseiset 23 päivää. Haastavaksi voi osottautua tulevat
pikkujoulut ja picnik-risteily. Noh.. Saas nähdä kuinka käy. En
halua ottaa tästä kuitenkaan liikaa stressiä. Koitan parhaani
mukaan pitää kiinni päätöksestäni, mutta en ota myöskään
lipsumisesta stressiä. Perimmäisenä tarkoituksena on kuitenkin seurata omaa
herkuttelun määrää ja saada se jälleen hallintaan.
Olemme
toteuttaneet tätä haastetta useampana vuotena. Ihan tarkalleen joka
vuosi emme ole tähän kuitenkaan ryhtyneet. Viime joulun odotus meni
pitkälti muuttoon, tavaroiden purkuun ja uuden kodin laittoon. Siihen syssyyn
emme muistaakseni ottaneet mitään tiukkaa lakkoa.
Viime vuoden uuden kodin tunnelmista pääset lukemaan alla olevasta linkistä;
En muistanutkaan, minkälaisia tunteita kyseinen muutto herätti. Nykyään on niin hyvin asettunut taloksi, ettei edes muistanut vuoden takaisia tuntemuksia.
Mutta mikäli tilanne sallii, niin tämä haaste on ollut mukana joulun
odotuksessa.
Maistuupa
herkut sitten paremmilta jouluna. Hyvin usein käy kyllä niin, että
kun herkuista pidättäytyy niin siihen muodustuu vahvempi side,
ettei enää samalla tavalla teekkään mieli kunnon sokeriherkkuja.
Hyvä tapa päästää ikään kuin irti omasta sokerikoukustaan.
Joulukuussa
voi olla muutenkin paljon stressiä. En halua tuomita itseäni,
mikäli en täysin pysy tavoitteessani. Tarkoitus on vähän
herätellä henkiin parempia valintoja päivässä. Herkut voi hyvin
korvata hyvillä hedelmillä ja kasviksilla. Niitä on tullutkin
syötyä tässä jo hetken aikaa oikein mukavasti.
Tähän
loppuun kertoilen hieman kuulumisia;
Mitään
sen kummempaa ei ole nyt tapahtunut. Tavallistakin tavallista arkea.
Käymme molemmat nyt töissä puolisoni kanssa ja sehän muuttaa
arkirytmiä aika paljon. Itselläni on ollut enemmän omaa aikaa.
Olen hyödyntänyt sitä tekemällä rauhallisia metsälenkkejä
Tumpin kanssa. Siihen oheen olen päivittäin jumpannut polvea, joka
alkaa olemaankin jo hyvällä mallilla. Huomasin kuitenkin, kun otin
pienen juoksupätkän ehtiäkseni suojatien ylitse niin kyllä polvi
muistutti olemassa olostaan. Edelleen kireyttä havaittavissa eikä
polvi tule kestämään vielä juoksua. Mutta eiköhän ajankanssa pääse
siihen tavoitteeseen, että pääsee vielä juoksulenkkejä tekemään.
Kuukaus on kohta puoliin takana kuntoutusta.
Kirjoittelinkin
alkupätkän tunnelmia edelliseen postaukseen. Pääset tutustumaan
siihen tästä;
Tumppi
on ollut oma iloinen itsensä. Herra oli riemuissaan, kun saimme edes
hetkeksi lunta tänne Turkuun. Nautimme siitä täysillä ja talsimme
pitkin metsää ja kävelyteitä. Tumppi fiilisteli lunta
ja nautti siitä toden teolla.
Vanha herra intoutuu melkeinpä
päivittäin aina leikkimään isolla pehmopallollaan. Siihen
leikkiin täytyy aina koittaa houkutella puolisoani mukaan. Välillä
leikin lomassa Tumppi väsähtää ja pitää suussaan jättipalloa.
Voi toista :)
Kävimme
puolisoni kanssa katselemassa pitkästä aikaa Turun keskustaa ja
Tuomiokirkon joulukuusta. Sehän oli oikein upea hienoine valoineen.
Oli mukava käydä hieman tunnelmoimassa ja katselemassa keskustan
tunnelmia. Aika harvoin siellä tulee käytyä kun kuljemme niin
paljon omalla autolla. Sen kerran kun sinne tulee lähdettyä niin on
mukava viettää hetken aikaa ja fiilistellä tunnelmaa.
Mukavaa
joulun odotusta teille kaikille!
Terkuin
Hanna ja
Tumppi
Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Instagram @hannahtuulia
Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Seuraa meitä
myös;
Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Instagram @hannahtuulia
Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)