Aika
menee kyllä niin kovaa vauhtia eteenpäin. Vaikea kuvitella, että kohta on jo joulu! :)
On ollut äärimmäisen
haastava kuukausi takana. Ehdin ensiksi olla kuumeessa ja sen
jälkeen olinkin seuraavaksi flunssassa. Ärsyttävää kerrassaan
kun on polven kuntoutus prosessi käsillä ja jouduin sairastelun
takia vähentämään venyttelyjä ja jumppailuja. Tiesin kyllä,
että lepohetki olisi se tärkein asia tässä kohtaan. Aloin olemaan
henkisesti väsynyt ja ylistressaantunut kun on niin paljon ollut
kaikkea. Noh kaikkea ja kaikkea. Arkea lähinnä mutta siinäkin on
aina omat miettimisensä ja tekemisensä. Kertoilen myöhemmin lisää
tuosta polven kuntouksesta. Nyt haluan kertoilla meidän kuulumisista
:)
Sää on
ollut vaihteleva. Toisinaan on sulaa ja lämpöasteita.
Metsä on ollut ajoittain kurainen ja syksyisen oloinen. Välillä
liikkuminen on haastavaa kun haluaa päästä metsälenkille ja
jalkaan sattuukin lenkkarit. Useimmiten jos tiedän lähteväni metsään lenkkeilemään niin laitan vedenpitävät kengät jalkaan. Välillä päätän lenkkireitin vasta liikkeellä ollessa ja käykin näin. Siinä saa tarkkaan katsoa mihin astuu kun
itse vihaan eniten sukkien kastumista :D Tumppi ei juurikaan stressaa
mihin tassuillaan astuu ja on ollut kyllä sellainen kuratassu ja
kuramassu. Tumpilla on vaan ärsyttävä tapa syödä koko aika
jotakin; kuraa ja multaa, marjoja ja keppejä. En halua, että Tumppi
koko aika maiskuttaa jotakin kun koen ettei siitä ole herralle
mitään hyötyä. Eri syödä tuoreita mustikoita kuin jo vettyneitä
mustikoita. Hyhhyh. Reittivalinta täytyy tehdä sen mukaan, jossa
polku on edes jokseenkin kuiva niin ei pala käämit Tumpin
mutamaiskutukselle. Tärkeintä on kuitenkin päästä rauhoittumaan metsään, jossa saan parhaiten ladattua akkuja ja laskettua stressitasoja.
Onneksi
saatiin lunta ja pakkasta tänne Turkuun! Olipas mahtava tunne päästä
tallustamaan lumiseen metsään. Se tuntui suorastaan taianomaiselta
ja maagiselta. Ihastelin vaan lumen valtaamia puita ja aistin
tunnelmaa. Tuntui niin mahtavalta. Metsä oli äärimmäisen kauniina ja valloittavana.
Tumppi
rakastaa lunta aivan täysillä. Herrasta on ihanaa pyöriä ja
maiskutella lunta. Hän haluaa myös käydä sukeltamassa syvempään
hankeen ja nuuskutella metsän eläinten jälkiä. Aina
metsälenkeillä Tumppi lähteekin seurailemaan erilaisia jälkiä ja
menee ihan omissa maailmoissaan. On se sellainen lumifani :)
Kävin
työporukan kanssa picnik-risteilyllä itsenäisyyspäivänä. Oli
kyllä mukavaa olla Suomi 100 -risteilyllä. Tunnelma oli loistava.
Vaikkakin oli ajoittain sellainen fiilis, ettei oikein tunnu itsenäisyyspäivältä. Laivalla olo on itselle omalla tavallaan
niin arkista ja tuttua. Mutta oli silti mukavaa olla hyvässä
porukassa ja viettää päivää risteillen. Sää oli kyllä upea,
mitä nyt kuvan verran tarkeni kannella olla :) Laivalla oli myös juhlistettu itsenäisyyspäivää erilaisilla koristuksilla. Ainut miinus oli
ittellä juuri samaisena päivänä alkanut kurkkukipu joka kieli
kyllä tuloillaan olevasta flunssasta. Halusin silti lähteä
laivalle nauttimaan aamupalasta ja illallisesta. Reissu sujui
kaikesta huolimatta mukavasti.
Kävimme
Tumpin kanssa tämän vuoden viimeisellä Petolan pelikasinolla.
Ihmisiä riitti kyllä paljon tälläkin kertaa ja oli hyvä
tunnelma. Tumppi hurmasi jälleen omalla pelityylillään. Herralla
on nimittäin tapana tehdä kaikki omalla tavallaan; heittelemällä. Aktivointipelin
kulmasta kiinni ja voimakas heitto pitkin poikin. Silloin irtoaa
herkut parhaiten. Tämä näyttääkin hauskimmalta niissä peleissä
joissa on siirrettäviä luukkuja taikka sitten kolosia joihin
herkkupalat laitetaan. Eipä niistä Tumpille ole juurikaan
haastetta. Naureskelimmekin henkilökunnan kanssa kuinka Tumppi on
joka kerta nopeampi ja nopeampi. Joskus käy vielä niin, että olemme minuutin verran
pelailemassa ja sen jälkeen Tumppi onkin valmis. ”Minuutti ja
kotiin” :D Tumpilla ei toimikkaan muut pelit oikein kuin täytettävät
aktivointilelut. Parhaita ovat kongit sun muut napakammat lelut.
Tärkeintä on kuitenkin, että Tumpilla on hauskaa. Uutuutena tullut
pallomeri oli Tumpin mielestä vähän tylsä ja herra halusikin heti
päästä tuttujen aktivointipelien kimppuun.
Ensivuoden
alusta pelikasinoita aletaan järjestämäänkin kaksi kertaa
kuukaudessa. Aikaisempaan kerran kuussa -pelailuun lisättiin yksi
lisäpäivä. Mahtavaa! Moni muukin pääsee paremmin kokeilemaan ja
pelailemaan koiraystävänsä kanssa. Suosittelen tätä kyllä
kaikille! Matalan kynnyksen puuhailua ja mukavaa tekemistä koiralle
:) Ihana mennä kotiin rauhallisen ja seesteisen koiran kanssa :)
Varsinkin tällaiselle sählälle kuin Tumppi niin tämä on
äärimmäisen hyvää tekemistä :)
Petolaan
voitte tutustua heidän nettisivuillaan;
Löydät
heidät myös facebookista ja Instagramista :D
Instagram @elaintarvikepetola
Mukavaa alkavaa uutta viikkoa teille ja tsempit jouluvalmisteluihin! :)
Hanna ja
Tumppi
Seuraa meitä:
Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Instagram @hannahtuulia
Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Olipa ihania kuulumisia! Tosi kiva lukea teidän arjesta kun ei tässä ole pahemmin kaiken kiireen keskellä ehtinyt yhteyttä pitämään. Palataan taas ennemmin tai myöhemmin mutta sitä ennen ihanaa joulun aikaa teille kaikille! :)
VastaaPoistaKiva kuulla että tulit lukemaan meidän kuulumisia :) ja juu joulun aikaan on haastava ehtiä pitämään yhteyttä mutta eipä tässä ole mitään hätää :) palaillaan ihmeessä asiaan ja sitä ennen ja jatkossakin tulee seurattua mahtavaa blogiasi :)
PoistaKiitokset sekä mahtavaa joulun aikaa teille myös! :)