Polven kuntoutus -projekti

Olen jo useamman vuoden ajan kärsinyt polvikivun kanssa. Enemmän tai vähemmän. Useimmiten kivut olivat pieniä ja mitättömiä.

Ajattelin aina, että kyllähän nyt tällainen polvi kipeytyykin, kun on selvässä virheasennossa. Koin tämän jokseenkin normaalina asiana. Ajattelin, ettei tälle voida tehdä mitään. Kerta elämä menee näinkin ihan suhteellisen kivuttomasti, niin mikäs hätä tässä nyt on.

Nyt on ollut päivittäisiä kipuiluja polven kanssa. Työ on sen verran kuormittavaa juurikin polville, että kipuilut lähtivät lisääntyneen kuormituksen myötä. Työssäni tulee tehtyä paljon nostoja ja tikkaille kiipeämistä, kyykkäämistä ja kumartelua. Ei mikään ihme, että polvi ottaa vähän pulttia.

Sain vihdoin ja viimein aikaiseksi hakeutua fysioterapeutille. Halusin saada kivut kuriin ennen kuin polvi on niin rikki, ettei sillä pysty tekemään töitä saatikka kävelemään. Jo pelkässä rauhallisessa kävelyssä alkoi kipuja ilmenemään.

Jännitin aivan älyttömästi fysioterapeutille menoa. En edes tiedä, mikä siinä jännitti niin paljon. Varmaan se, kun se oli niin uutta. Enkä tiennyt tarkkaan, mitä tullaan tekemään ja saanko häneltäkin lopullisen tuomion, ettei tällä polvella voi enää juosta. Olen kahdelta lääkäriltä kysynyt asiasta, ja ilman sen kummempaa tutkimusta he ovat arvioineet että ”älä sitten juokse, jos se aiheuttaa kipuja” taikka ”näyttää vähän ettei tolla polvella kannata koskaan enää juosta”. On jopa arvioitu, että olisi juoksijan polvesta kyse. Miten voisi olla, kun en ole säännöllistä treenausta harrastanut yli kahteen vuoteen?? Pelkkää kevyttä lenkkiä koiran kanssa. Mutta se onkin sitten toinen asia, miksi treenailut eivät ole sujuneet. Palaan siihen kyllä myöhemmin.

 

  

Ensimmäisellä fysioterapia käynnillä tehtiin alkukartoitusta. Kyllähän sen nyt tiesinkin, että polvi on aivan väärässä linjassa. Kuvista huomaa, kuinka oikea polvi on vinossa. Fyssari teki oikean jalan reidelle ja lonkalle hieronnan, oikein fyssarin käsittelyn. Alkuun jalan lihaksia lämmitettiin. En ollut koskaan ajatellut, että jalka voi todellakin olla noin jumissa. Takareisi oli niin kova ja kankea. Liikkuvuus oli vajavainen. Selvä puoliero jaloissa. Kyllähän tämä ensimmäinen käsittely tuntui, mutta olen paljon venytellyt ja rullaillut niin ei tuntemus päässyt mielettömäksi. Tiesin ikään kuin mihin varautua. Tai kuvittelin tietäväni, ainahan ensimmäinen kerta on ensimmäinen. Mutta ammattilaisen käsittely on kyllä uskomaton, miten löydetäänkin ne kipeät kohdat.

Tämän ensimmäisen käsittelyn jälkeen jalka alkoi pääsemään jo siihen suuntaan mihin pitikin. Tsekkasimme venyttelyn ja kuminauha kyykyn mitä pitää alkaa tekemään päivittäin. Olin aika järkyttynyt, että mitä päivittäin. Tietenkin tiesin, että polvi tulee työtä vaatimaan, mutta se ajatus, että polvi on niin vino ettei sitä pelkällä jumpalla ja venyttelyllä korjata niin oli kyllä hämmentävää.

Viikon verran kyykkäilin ja venyttelin kroppaa. Tein myös vanhasta tottumuksesta koko kropan venyttelyt iltaisin. Silloin kun en mitään muuta jaksa tai pysty tekemään, niin kehonhuollosta en ole tinkinyt. Siitä olen halunnut pitää huolta. Olen luonnostaa niin kankea, että venyttelyyn on satsattava. Ajattelin kyllä, että sitten kun pystyn treenaamaan kunnolla, niin kroppa on siihen valmis.

Fyssari totesi myös, että varmaan menee kolmisen kuukautta, että saadaan polvi kuntoon. Mietin alkuun, että voi ei miten pitkä aika. Onko se loppujen lopuksi elämästä niin pitkä aika? Jos siinä ajassa, tai menkööt vaikka puoli vuotta taikka vuosi, niin saan polven kuntoon eikä tarvitse kärsiä kivuista niin mikäs siinä. Olin kyllä valmis sitoutumaan. Ja tekemään töitä tämän eteen.

Tämän ensimmäisen viikon sisään mahtui kyllä monenlaisia tunteita. Tuntui siltä, että ei tästä ole mitään hyötyä. Ihan turhaan edes teen tätä, en pääse koskaan enää juoksemaan eikä tämä polvi tule kuntoon. Naureskelin välillä itselleni, kuinka hölmöä on narista jo ensimmäisellä viikolla.

Alkuun oli kyllä haastavaa tehdä kyykkyjä puhtaassa liikeradassa. Ohjata polvea suoraan linjaan. Kyllä tämä tuotti alkuun päänvaivaa kun tuntui niin haastavalta. Fyssarikin sanoi, että tee vaikka kuinka pieni liike alkuun, kunhan teet. Tiesin, että äkkiä kroppa tottuu tietynlaiseen tekemiseen. Täytyi vaan antaa keholle aikaa. Mieli pistää vastaan muutoksille ja kroppa siinä samassa pistää hanttiin. Kaikki pitäisi pysyä aina siinä missä nyt ollaan. Sitä se kehitys ja muutos vaan vaatii, aikaa ja kärsivällisyyttä, toistoja toistoja toistoja. 

Kyllä tuntui mahtavalta, kun pystyin kävelemään ilman suurempia kipuiluja. Ensimmäisinä päivinä polvi tuntui todella hyvältä. Tässä tuli takapakkia ja kivut palasivat, silloin ajattelin taas että ei tästä mitään tule. Olen kuitenkin päättänyt saada polven kuntoon, ja siihen myös pääsen.

Toinen fyssari käynti on nyt takana. Jo viikon harjoittelun jälkeen oli havaittavissa selkeää muutosta. Polvi oli nyt jo mennyt parempaa suuntaa! Jalka asettuu parempaan linjaan, kireyttä ja kankeutta on saatu jo pois. Vielä on kuitenkin matkaa edessä. Mutta uskomatonta miten lyhyessä ajassa vuosia vaivannut vaiva on saatu kuriin. Ei nyt vielä kokonaan mutta muutos on huima. Fyssariki totesi, että kyllä sun polves saadaan kuntoon, pääset vielä juoksemaan. Olen niin innoissani tästä! Suurin tavoitteeni on todellakin päästä vielä juoksemaan, vaikka jopa se maraton..

Nyt on otettava rauhallisesti. Voisin kyllä tehdä kaikkea muuta, käydä salilla ja treenailla, mutta juoksua ei kannata vielä aloittaa. Minulla on sen verran haastava luonne, että olen niin On-Off tyyppi. Jos en saa jotakin tehdä niin en halua tehdä mitään. Tämä on kyllä niin ärsyttävää. Ikään kuin en voisi treenata mitään muuta jos yksi laji on pois käytöstä. Rakastan vaan eniten lajeja, jossa saadaan sykkeet nousemaan kattoon. Mutta arvata vaan saattaa, ettei polvi vielä kestä tärähdyksiä tai muuta kuormittavampaa menoa. Pyöräily tai uinti olisivat hyviä lajeja.

Koitan kovasti palautella treenimotivaatiota takaisin. On niin pitkä aika, kun viimeksi treenasin kunnolla. Olen vaan niin lamaantunut. En vaan enää osaa. Tai kuvittelen etten osaa. Etten enää pysty. Tiedän pystyväni, kunhan vaan haluan. Tämä projekti kuntouttaa polven mutta kuntoutan samalla myös mieleni tasapainoon. Että saisi takaisin sen liikunnan ilon. Noh, olen onneksi käynyt Tumpin kanssa lenkkeilemässä ja harrastamme rally-tokoa. Onhan sekin edes jotakin. Kroppa kaipaa vaan lihaksia vahvistavaa treeniä.

Tämä on minun matkani kohti kivuttomampaa elämää ja tavoitteena on päästä todella juoksuharrastuksen pariin. Ajattelin, että kerron juoksuharrastus taustastani lisää seuraavissa postauksissa.

Näihin tunnelmiin!

Terkuin

Hanna ja Tumppi

Seuraa meitä myös;

Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

Instagram @hannahtuulia

Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”