Aurinko paistaa vielä joskus

Nyt on ollut hieman hiljaisempi ajanjakso käsillä. Tai niin ainakin tuntuu. Tuntuu, ettei oikein ole kunnolla inspiraatiota kirjoittamisen suhteen. Ajatuksia ja aiheita kyllä on mutta ajankohta ei tunnu sopivalta kirjoittaa niistä. Näitä vaiheita vaan tulee ajoittain ja näistä mennään kyllä vielä yli. Täytyy vaan selvitä tämän yhden haastavan ajanjakson läpi.

Kaikkein eniten fiilikseen vaikuttaa tämän hetkinen sää. Ulkoilu on ihan mukavaa silloin kun ei sada vettä. Vaikkakin mukavuuteen vaikuttaa paljon se, mitä pukee päälle kun lähtee ulos, niin ei silti aina nappaa suoraan naamaan ropiseva vesi- tai räntäsade. Silloin kun oli pakkasta ja lunta, niin koira pysyi siistimpänä ja puhtaanpana. Keli virkisti myös omaa mieltä kun aurinko välillä pilkahteli ja teki maisemasta kauniin. Nyt kun kelit ovat valitettavasti menneet vahvasti plussan puolelle, ulkoilusää on suorastaan riemukas. Joka puolella vallitsee jään peittämiä kävelyteitä ja metsäreitit ovat suorastaan hengenvaarallisia. Todellinen pääkallokeli on nyt käsillä. Onneksi olen säästynyt kaatumisilta, koirakin on pysynyt hyvin neljällä jalallaan vaikka välillä meinaa tassut lipsua. Ei auta kävellä kuin pää kylmänä ja kieli keskellä suuta. 

 

Koiran vatsan alus peittyy liasta ja roskasta. Jokaisen lenkin päätteeksi kaivetaan iso pyyhe esille ja kuivataan mahan alta ja tassuväleistä. Tällä herralla on vielä herkät tassuvälit jolloin tämä kuivaus on äärimmäisen tärkeää. Ajoittain on pakko mennä kylpyhuoneen kautta, että saa lian lähtemään kunnolla. Huhhuh sanon minä. Tätähän tämä on, tämä koiranomistajuus. Itseppähän valitsin, kuten joku voisi nauraa. Silti en vaihtaisi yhtäkään hetkeä pois. Niin rakas koira minulle on, kaikkine käänteineen, kaikkine hetkinensä.

Kaiken tämän pimeyden, liukkauden ja kuraisuuden keskellä on aina kuitenkin paljon hyvää. Olen onnellinen, kaikista vastoinkäymisistäni huolimatta. Minä ja rakas puolisoni sekä Tumppi, olemme koko perhe pysyneet terveinä, olen siitä äärimmäisen kiitollinen. Terveys reistailee ajoittain, mutta mitään vakavampaa ei onneksi ole. Niin kauan kunnes toisin todistetaan. Koskaan kun ei voi tietää, mitä elämä tuo tullessaan. Elämä tuo mukanaan paljon hyvää mutta myös koettelemuksia. Kuten kaikki varmasti tietääkin.

Mutta ettei tämä kuulostaisi niin kauhean ammottavan surkealta, niin on tässä paljon hyvääkin. Olen tosissani panostanut positiivisempaan ajattelutapaan, koska minulla on ollut paha tapa virittäytyä negatiivisuuden kierteeseen. Negatiivisuus ei tee mitään muuta kuin sen, että se vie kaiken sen hyvän energian ja ilon elämästä. En halua tuhlata elämääni turhaan valittamiseen ja tuskaamiseen. Haluan tehdä sen muutoksen, että olen tästä lähtien parempi ihminen niin itselleni kuin muillekkin. Oppiminen vie aikaa, mutta kuka tahansa pystyy siihen.

Turhasta murehtimisesta ja stressaamisesta on tullut itselle oikein elämäntapa. On paljon helpompi olla kun on koko aika joku stressi päällä. Ajattelin stressin tuovan itselleni energiaa mutta pitkittyneenä siinä käykin päinvastoin, kuten voidaan hyvin kuvitella. Jatkuva kärttyisyys ja väsymys olivat sen palkkio. Nykyään olen tietoisesti opetellut elämään ja ajattelemaan eri tavalla. Se, että arvostan itseäni sellaisena kuin olen, annan itselleni aikaa ja mahdollisuuksia, lepään ja rentoudun silloin kun sitä tarvitsen; se on paras lahja minkä itselleen voi antaa.

Stressissä kaikista tärkein asia on löytää itselleen keinot hallita liiallista stressiä. Jokaisella on oma tapansa siihen. Minulle on auttanut säännölliset rentoutusharjoitukset, lyhyet aamujoogat, kirjoittaminen, värittäminen ja lukeminen. Lenkkeily on tässä myös avainasemassa, mutta pointtina on se, että miten sen suorittaa. Lenkilläkin voi joko kaahottaa hikipäässä ja ajatella seuraavia tekemättömiä töitä. Tai pysähtyä hengittämään. Pysähtyä kuuntelemaan mitä ympärillä tapahtuu. Avata silmät ja katsella. Nähdä metsässä puut. Havahduin itse tähän kun lähdin viemään koiraa aikaiselle aamulenkille. Aamun pimeys valtasi mielen, mutta keskityin todella kävelemään rauhallisesti, hengittämään, sekä kuuntelemaan. Ja kuulin linnunlaulun. Tunsin, että kevät on tulossa, kuitenkin, kuten aina. Mieleni piristyi, kun annoin itselleni luvan tuntea ja olla läsnä.

 

Löysin vielä muutaman kuvan puhelimeeni tallentuneina. Kuvat on otettu joulun jälkeen, kun olimme Lahdessa viettämässä joululomaa. Kirpeä sää ja vesi olivat saaneet aikaan uskomattoman kauniita jäätaideteoksia. Muistan tältä reissulta sen, kuinka varpaani jäätyivät tennariin ja tuuli suhisi läpi lapasteni. Mutta kuvat ovat todella kauniita, joka lämmittää mieltä ja piristää.

Aina on olemassa vaihtoehto ja mahdollisuus. Valinta on jokaisen oma. Tietenkään asia ei ole aina näin yksinkertainen ja mustavalkoinen, mutta positiivuus lähtee jokaisesta itsestä. Siihen voi ainakin vaikuttaa.

Mietteliäin tunnelmin

Hanna ja Tumppi