Ihanaa!
Pääsin toden totta viettämään kunnon kesäloman heinäkuussa.
Pitkä loma tuli todella tarpeeseen ja oli ihanaa päästä
rentoutumaan kunnolla. Kyllä loma on aina loma.
Turkin palmut |
Lomalla viimeinkin :) |
Lomakynnet ja lomakahvi :) |
Loman
aikana vietimme paljon aikaa Lahdessa sekä välissä kävimme
Turkissa. Kertoilen tulevissa postauksissa lisää Turkin matkasta,
joka sujui oikein hienosti. Niin upea reissu kerrassaan.
Ekat
vapaapäivät ja ekan lomapäivän vietimme Turussa. Ekana
vapaapäivänä olimme iltalenkillä ja huomasimme yhden heinittyneen
kuopan kohdalla kauriin. Hämmennyin, että miksi kauris tuli
päiväsaikaan noin lähelle asututusta. Olen kyllä nähnyt täällä
liikkuvan kauriita mutta ovat menneet todella aikasin aamusta ja
kovaa vauhtia ohitse. Toisinaan on kauriit menneet päivälläkin
mutta vältelleet ihmisiä.
Tällä
kauriilla olikin tämän vuotinen vasa mukana ja tajusin kuullessani
outoa eläimen ääntä ettei kaikki voi olla nyt hyvin. Menimme
katsomaan, mikä ihme heinikossa oikein on ja löysimme pienen vasan
sotkeutuneena heiniin kiinni. Autoimme sen verran, että vasa pääsi
irti muttei odotuksestani noussutkaan ja lähtenyt karkuun. Surukseni
vasa kulki maata pitkin eikä päässyt nousemaan. Soitimme avuksemme
Turun eläinhoitolan hoitaja, joka saapui nopeasti paikalle. Hän
nosti vasaa joka huusi niin surkeana kovista kivuista. Harmiksemme ei
ollut mitään tehtävissä kuin päästää vasa kärsimyksistä
vihreimmille niityille (tähän tuli apuun riistanhoitaja).
Olin
kuitenkin ylpeä, etten kävellyt vaan ohi vaan pystyin auttamaan
pientä. Vaikkei lopputulos ollut ihan niin onnellinen kuin olisin
toivonut.
Ekana
lomapäivänä suuntasimme Turun linnalle. Linnalla järjestettiin turnajaisten euroopanmestaruuskilpailut. Tapahtuma oli avoin ja ilmainen kaikille. Samaan aikaan Turun linna laitettiin tyylikkäästi teemaan sopivaan ilmeeseen. Löytyi niin markkinoita kuin ruokapaikkojakin.
Ihmisiä riitti todella paljon. Oli mahtavaa päästä mukaan katselemaan ja ihastelemaan turnajaisia. Olen aina haaveillut näkeväni turnajaiset mutten ole kertaakaan päässyt niitä katselemaan. Nyt tuli samalla tunnelmoitua keskiaikasta tapahtumaa kun keskiaikamarkkinat jäivät tänä vuonna välistä.
Oli kyllä niin upeita ratsukoita. Aurinko lämmitti silloin hurjan paljon, voin vaan kuvitella kuinka hiki tuli haarniskat päällä. Paikka oli kyllä todella tunnelmallinen, upeasti Turun linnan maisemissa.
Tapahtumassa järjestettiin sekä Jousting että Skill at Arms kilpailut. Jousting oli sitä perinteistä turnajaistaistelua peitsien ja kilpien kanssa, jota olimme nyt katsomassa. Kilpailutilanteessa oli tarkoitus osua peitsellä vastustajan kilpeen. Mitä enemmän oma peitsi rikkoutui niin sen paremmin sai pisteitä. Kilpailussa ei ole tarkoitus pudottaa vastustajaa hevosenselästä. Haarniskassa lämpö voi nousta peräti 70 asteeseen. Laji vaatii todella paljon harjoittelua ja kovaa kuntoa.
Tässä toisessa lajissa, Skill at Arms, on tarkoitus edetä hevosen kanssa radalla jossa mm. silvotaan päitä miekalla ja pistetään vihollisia kuoliaaksi kentällä. Tämä laji vaatii äärimmäistä ratsastustaitoa sekä hevosen hallintaa. Tämä olisi ollut varmasti mielenkiintoista katsottavaa.
Tapahtumasta voi käydä lukemassa lisää sivulta: https://www.tournament.fi/
Näiden
jälkeen oli aika pistää koti kuntoon, tavarat kasaan ja aloittaa
matka kohti Lahtea. Tumppi oli jälleen intoa täynnä kun pääsi
reissuun.
Automatkalla ehtii hetken ottaa lepoa |
Lahdessa
tuli vietettyä aikaa äidin sekä kavereiden kanssa. Kävin Tumpin
kanssa lenkillä vesijärven tuntumassa. Tumppi tykkää niin paljon
kun pääsee järveen kahlailemaan.
Puolison
kanssa kävimme lenkillä vanhoilla kotikulmillamme. Hetken
muistelimme mennyttä aikaa ja fiilistelimme historian havinaa.
Muistelin, kuinka olin tutulla pururadalla taittanut viiden
kilometrin juoksulenkin. Silloin oli ollut hellettä mutta päätin
juosta sen silti. Ja pärjäsin hienosti. Muistelin myös, kuinka
kuljin yhdessä Tumpin kanssa pitkin ja poikin. Miten paljon tuli
silloin lenkkeiltyä. Vanha työmatkakin herätti muistoja, kun
työpaikka oli kävelymatkan päässä. Niin kauan on kulunut aikaa
ja niin moni asia on muuttunut. Ensin oli Lahti ja nyt on Turku. Niin
se elämä vie vaan eteenpäin, hyvään ja parempaan suuntaan.
Radiomastot |
Upea
auringonlasku vesijärvellä oli vaan niin kaunis. Kuvassa
minä ja koira, yhdessä aina. Parhaat ystävät. Elämäni koira.
Näiden
jälkeen suuntasimme kohti Turkin matkaa. Kerron siitä lisää
myöhemmin :) Nyt kerron alle loman loppupätkän tunnelmista.
Palattuamme
Lahteen halusin hetken lepäillä. Vatsa oli mennyt matkalla hieman
ympäri ja halusin päästä äkkiä kuntoon. Tumppi oli isäni luona
hoidossa ja sain kunnolla levättyä ja paranneltua itseäni.
Äitini
voitti upean puhdistamon tuotepaketin. Teimme äidin kanssa yhdessä
rasvakahvia pakurikahvista. Oli kyllä mielenkiintoinen kokemus.
Maistelimme chia siemeniä ja kokeilin laittaa niihin marjoja
joukkoon. Varmaan kestää hetki ennen kuin maku tottuu. Valmistimme
smoothien kollageeni beauty -jauheesta. Tämä oli kyllä hyvää
mutta hetki menee tässäkin kun makuun tottuu. Todella hyviä
tuotteita ja puhdistamon tuotteet on kyllä ehdottomasti parhaita. Tekee niin hyvää keholle ja mielelle.
Puhdistamon tuotteet |
Vahva suositus Five am Coffee -kahvipavuille. Pakurikahvi on myös hyvää kunhan makuun tottuu. Ja rasvakahvi kannattaa ottaa testiin kun kokee tarvitsevansa virtaa ja energiaa. Itse teen rasvakahvin blenderissä näin:
Keitä kuppi kahvia (mielellään tietysti Five am coffee -kahvipavuista jauheutusta kahvista)
Joukkoon mct-öljy, kookosöljy sekä voi.
Sekoitus tasaiseksi.
Nauti!
Määränä olen käyttänyt teelusikallinen per öljy ja rasva. Tomi Kokolla on tähän huippuohje jos haluaa sitä lähteä kokeilemaan. Käykäähän vilkaisemassa sivulta:
https://tomikokko.com/2015/07/30/five-am-coffee/
Suuntasimme
vielä avoimien ovien päiville Kotiniemen siirtolapuutarhaan.
Tapahtumassa oli todella paljon osallistujia ja aurinko lämmitti
voimakkaasti. Hyvin oli järjestetty lounaat ja löytyi niin
kirpputoria, arpajaisia kuin vastapaistettuja lettujakin.
Vesipisteitä oli hyvin laitettu ja pidettiin hyvää huolta
kävijöistä. Oli mukava käydä tutustumassa toimintaan. Siitä
suuntasimmekin läheiselle rannalle nauttimaan päivää. Kyllä
Suomen kesä on sitten niin upeaa aikaa.
Kunnes
koitti aika palata takaisin kotiin. Olimme olleet reissun päällä
17 päivää, joista se 7 päivää kului Turkin matkalla. Muutoin
olimme Lahdessa ja oli kyllä vapauttavaa olla poissa kotoota. Kotiin
paluu oli jälleen haikeeta vaikkakin samaan aikaan todella
helpottavaa. Oma koti on aina koti. Oli niin ihanaa palata kotiin ja
olla kotona.
Jälleen kotona |
Upean värinen taivas |
Aloitimme
arkeen paluuta käymällä kaupassa ja hoitamalla kotia kuntoon. Koti
oli toden totta kuumentunut pitkän poissaolomme aikana. Siinä kun
ulkona ja sisällä on sama lämpötila niin ei enää huumori
niinkään irronnut. Tumppi oli todella tyytyväinen omassa kodissa
ja halusi päästä omalle pihalle ottamaan aurinkoa. On hän
melkoinen vanha herra.
Kyllä täällä tarkenee :D |
Loma
teki todella tehtävänsä ja on ihana palata pikkuhiljaa takaisin
arkeen ja omiin rutiineihin. On se arki sitten niin mukavaa kun siitä
osaa nauttia ja rakentaa elämän mieleisekseen. Lomalla on mukavaa
mutta niin on myös arjessakin. Arki ja omat rutiinit ovat vaan
parhautta.
Ikean herkkuleivos. Hemmottelua kotiin paluun kunniaksi :) |
Mukavaa
päivää!
Terkuin
Hanna ja
Tumppi
Seuraa
meitä:
Facebook
”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Instagram
@hannahtuulia
Bloglovin'
”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)