*Osan
kuvista on kuvannut Televisio Lifestyle Store*
Haluan kertoa teille nyt hieman erilaisen tarinan. Yhdestä ikimuistoisesta päivästä, jolloin sain kunnian olla mukana muuttumisleikissä.
Olin
haaveillut pääseväni mukaan muuttumisleikkiin. Olen halunnut
nähdä, kuinka paljon voin muuttua ihmisenä, kun ammattilaiset
laittavat hiukset, meikit ja vaatteet kuntoon.
Voitin
Turun Sanomien kilpailun, jossa pääsin mukaan muuttumisleikkiin!
Voi että kuinka onnellinen olin tästä ja samaan aikaan kuinka paljon kyseinen päivä jännittikin. Päätin
kuitenkin, että annan heille vapaat kädet toteuttaa kaikki
hiustyylit, meikit ja vaatteet miten haluavatkin. Olin valmis jopa täysin
lyhyisiinkin hiuksiin. Jännittävää!
Kyseisen
päivän aamuna jännitys sen kun lisääntyi. Lähdin täysin omana itsenäni
paikalle perinteisesti hupparissa, huivissa ja tennareissa. Halusin saada aikaan
mahdollisimman suuren muutoksen itsestäni.
Päivä
alkoi ja otimme ensimmäiset kuvat Aurajoen varrelta. Olipa
jännittävää olla ammattikuvaajan mukana ja tunsin itseni
erityiseksi.
Tämän
jälkeen menimme Grooven hiushuoneelle. Mukava ja ammattimainen
henkilökunta otti minut käsittelyyn ja sanoinkin heti että saatte
täysin vapaat kädet. Samalla minua haastateltiin. Olin ilman
silmälaseja ja hajataittoisuuden takia näköni on erittäin
puuromainen. Tuntui hienolta ajatukselta, olla vähän kuin
tietämätön miltä tulen näyttämään. Hiusten laitto tuntui niin
ylelliseltä. Sen jälkeen laitettiinkin vahva meikki, jollaista
minulla ei ole koskaan ollut.
Se
hetki, kun laitoin silmälasit päähäni, voin sanoa, etten
tunnistanut itseäni. Katsoin vaan omaa peilikuvaani, laitoin kädet
suulleni ja sanoin; ”voi että! Olenko tuo todella minä, ei voi
olla”. Hämmennys oli niin suuri, positiivisella tavalla. En olisi
ikinä voinut uskoa, että minusta voidaan saada noin upean näköinen.
Tästä
hämmennyksestä toivuttuani suuntasimme Televisio Lifestyle Storeen. Liike sijaitsee Turun
jokirannassa, aivan ihastuttava muotiliike. Heillä on
äärimmäisen lämminhenkinen palvelu sekä keskittyminen
suomalaiseen designiin. Voiko parempaa ollakkaan.
Sovittelimme
erilaisia asuja ja asukokonaisuuksia. Oli hienoa nähdä, kuinka eri
tyyppiset vaatteet sopivat minulle niin loistavasti. Kaikki korostui
upeasti hienon meikin ja hiusten kautta. Opin paljon, kuinka koruilla
ja sukkahousuilla voi muuttaa pukeutumisen ilmettä. Ja millä saisin
vaatteet istumaan päälleni kauniisti. Kuvia otettiin runsaasti, ja
aloin loppua kohden toimimaan luontevammin kameran edessä.
Ensimmäisissä kuvissa olen hämmentynyt ja jännittynyt, loppua
kohden vapauduin paljon ja aloin nauttimaan kameran edessä
olemisesta.
Sopivan
kokonaisuuden löydettyämme, suuntamisimme Turun Sanomien
toimitukselle. Siellä otettiin vielä upeat studiokuvat. Oli niin hämmentävää olla studiossa kuvattavana, enhän ollut koskaan ennen
tällaista kokenutkaan. Ja kun liikuimme toimituksessa, tunsin itseni
joksikin kunniavieraaksi.
Muistoksi
päivästä jäi tämä ihana lehti. Lehti oli pitkään myynnissä
kauppojen lehtihyllyllä. Oli kyllä huikeeta nähdä omat kasvonsa
lehden kannessa :)
Jokaisessa
paikassa oli äärimmäisen mukavia ja lämminhenkisiä ihmisiä.
Tämä oli ehdottomasti yksi parhaista kokemuksistani, josta on
jäänyt niin paljon hyviä muistoja.
Haluan
vielä kiittää suuresti Grooven ammattitaitoista henkilökuntaa.
Sekä Televisio Lifestyle Storen ihmisiä, jotka ovat ehdottomasti
parhaimpia ja osaavampia, huipputyyppejä. Sekä Turun Sanomia,
kuvaajia, toimittajia ja koko tiimiä. Teitte päivästäni
ikimuistoisen!
Vielä kerran, suuret kiitokset!
Muotiterveisin
Hanna
Seuraa
meitä:
Facebook
”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Instagram
@hannahtuulia
Bloglovin'
”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)