maanantai 21. toukokuuta 2018

Tumppi 12 vuotta!


Huhuh kuinka aika juokseekin. Rakkaimmista rakkain koira Tumppi täytti huhtikuun lopulla 12 vuotta. Olemme saaneet nauttia monista yhteisistä vuosista ja toivottavasti on vielä monia edessäpäin.






Halusimme Tumpin synttäripäivän kunniaksi tehdä jotakin erilaista. Päädyimme lähtemään Luolavuoren maisemiin lenkkeilemään. Kevät oli silloin tuloillaan kovaa vauhtia ja oli lämmin päivä. Kiipesimme vuoren päälle ihastelemaan maisemia.



Tumppi leskenlehtien keskellä :)








Aurinko porottaa suoraan silmille :D


Minä ja Tumppi :) Onpas muuten hurjat pilvet taustalla.. :D



"Meillä on niin kiva retki; vai mitä kamu?" :D


Kevät tekee tuloaan :)





Ihanat narsissit ja Tumppi :)


Tumppi oli todella reippaalla tuulella. Lenkkimme sujui reippaaseen tahtiin ja vanhalla herralla virtaa riitti. Oli niin kaunista kun kevät teki tuloaan ja metsässä kasvoivat sinivuokot.






Kotiin päästyämme annoimme Tumpille oikein kunnon herkkukakun. Tästä on muodostunut jo perinne. Tähän kakkuun olin koonnut Tumpin omaa ruokaa (pehmeitä nappuloita ja omatekoista ruokaa), hieman juustoa, kurkkua sekä herkkupaloja. Teimme viereen vähän kuin kynttilöiden korvikkeena Tumpin täyttämän iän. Hauskan näköinen kakku ja suhteessa samanlaisella koostumuksella kuin tavallisestikkin iltapäivänruoka. Nyt oli vaan hieman  enemmän herkkupaloilla höystettynä. Tällä tavoin voidaan välttyä turhilta vatsan sekaisin menemisiltä, kun ei ole liian erilaista ruokaa.







Hienosti odottaa lupaa aloittaa herkuttelu :)



Nam nam hyvin maistuu :D kuten aina :D



Kävimme lähipäivien aikana pyörähtämässä koirien pelikasinolla. Selkeästi on vähentyneet nämä meidän käyntimme. Aikatauluhaasteet sekä nykyään runsas väenpaljois tekevät ettei aina pääse taikka huvita lähteä. Tumppi on niin malttamaton; odotellessa alkaa mieletön louskuttaminen. Tällä kertaa oli yllättävänkin hiljaista. Tumppi malttoi tutustua myös pallomereen jossa oli herkkupaloja pohjalla. Herra oli tyytyväinen kun pääsimme kotiin, nenätyöskentely väsyttää koiraa positiivisella tavalla.










Annoimme Tumpille lahjaksi herkullisen puruluun. Nämä herkkuluut kelpaavat hyvin, ovat kuorrutettuja ja hiukan pehmeämpiä. En tiedä johtuuko hampaista ettei oikein innostu enää jättiluista. Nämä kuitenkin maistuvat ja hampaat ovat muutoin hyväkuntoiset. Voi olla, että puuttuva poskihammas ja etuhammas vaikuttavat. Taikka sitten ikä. Toisaalta hyvä, ettei nykyään mussuta koko puruluuta kerralla heti yheltä istumalta :)








Olin etsinyt pitkään sopivaa ruokakuppien alustaa. Aikamme olimme menneet tavallisilla sanomalehdillä. Keksin, että miksei tavallinen kirjoitusalusta aja saman asian. Löysin kaupasta ihanan Vallilan kirjoitusalustan. Tälläkin saa pienesti ilmettä keittiöön ja on hyvä, että alla on jokin alusta. Vettä ja ruokaa saattaa kuitenkin tippua niin pysyy lattia siistimpänä. Tumpille nyt olisi ihan sama, mikä alusta on alla. Mutta omaan silmään näyttää heti paljon kivemmalta :D


Vallilan "varsa". Kerran hevosihminen, aina hevosihminen :D

Näin jälkikäteen ajateltuna, näyttää ehkä hiukan tyhmältä kun kuppi on hevosen päässä. Nooh, aina ei voi mennä niin kuin strömsöössä.. :D


Siitä olen todella kiitollinen, kun Tumppi on pysynyt terveenä. Olemme jo pitkän aikaan saaneet nauttia terveistä päivistä. Jokainen päivä ilman mitään kipuiluja tai sairasteluja on todella tärkeää. Haluan Tumpille vain parasta, jolloin karvakamun terveys on ehdoton ykkösjuttu. 

Olemme asuneet nykyisessä asunnossa puoltoista vuotta. Täällä ollessa on selkeästi Tumpin yleistila parantunut huomattavasti. Varmasti rivitalon rauhallisuus, oma piha ja selkeät rutiinit ovat tuoneet Tumpille stressittömämmän elämän. Viihdyn itsekkin, kun on se oma piha ja rauha. Koen olevani onnellinen nykyisessä elämäntilanteessani. Asiat menevät mukavasti omalla painollaan, on mukavan vaihteleva arki, sopivasti unelmia.. :) 



Iloinen ja onnellinen karvakamu :)



Tumppi kiipesi viereiselle penkille nauttimaan auringosta :)






Ihanaa kesää!






Terkuin




Hanna ja Tumppi






Seuraa meitä:

Facebook ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

Instagram @hannahtuulia

Bloglovin' ”Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa”

2 kommenttia:

  1. Onnea Tumpille vielä tätäkin kautta! :) Taisi olla kyllä leskenlehtiä eikä voikukkia nuo toisen ja kolmannen kuvan kukkaset... ;) Mutta ihanan näköistä synttärimeininkiä, herkullisen oloinen kakku ja luukin varmaan maittoi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) vähän myöhässä taas rustailin mutta eipä tuo nyt ole niin vakavaa :D korjasin heti miten oman ajatuskatkon kuvateksissä :D Tarkemmin kuvaa katsoessani tajusinkin että olikin joo leskenlehtiä - tänään katselin voikukkia niin sieltähän se keltainen kukka jäi mieleen :) Huhtikuun lopulla ei juurikaan ollut voikukkia vaan leskenlehtiä :D

      Oli kyllä mukava synttäripäivä :) Tärkein tehä juttuja joista juuri oma koira tykkää :)

      Ihanaa kesää teille ja Lepolle rapsutukset! :)

      Poista

Kiitos mukavasta kommentistasi :)