Olin jo
pitkään halunnut itselleni sykemittarin. Alkuun ajattelin, että
hommaan sellaisen jossa on vain pelkkä sykkeenmittaus. Ilman mitään
aktiivisuustoimintoa.
Noh,
huomasin nopeasti tämän suorastaan mahdottomaksi. Nykypäivänä
suurimmassa osassa ellei jopa kaikissa rannekkeissa ole se
aktiivisuustoiminto. Koin tämän alkuun stressaavaksi, jopa
vaativaksi. Ajattelin, ettei tällainen sopisi minun luonteelleni.
Olenhan ollut välillä liiankin kova ja ankara itselleni.
Tutustuessani
erilaisiin syke/aktiivisuusmittareihin, Polarin rannekkeet veivät
voiton. Halusin ehdottomasti sykkeen mittauksen tapahtuvan suoraan
ranteestani, koin sykevyön hankalaksi. Olen tyyppinä sellainen,
että haluan lähteä nopeasti toimimaan kun sille fiilikselle satun.
Ei siinä enää aleta virittelemään sykevyötä.
Tämä
Polar M200 vei voiton hinta-laatusuhteeltaan. Pidin myös
kellomaisesta ulkonäöstä. Kiinnostuin kuitenkin oman
aktiivisuuteni mittauksesta, ja äkkiäkkös aktiivisuustasot
nousivat tavoitelukemiin. Jopa niiden ylikin. Päivittäiseen
aktiivisuuteen lasketaan seisominen, kävely, juoksu ja erilaiset
treenit ja aktiviteetit. Äkkiäkkös myyntityössä ja
koiralenkeillä tulee tavoitteet kasattua.
Alussa
tuli vapaapäivinä painetta päästä sinne tavoitteeseen, eli
täyteen 100%. Ranneke tuntui myös ajoittain epämukavalta
ranteessa, varsinkin talvella oli hankala saada takin hiha kunnolla
kun rannekkeen kello-osa on aika paksu.
Rannekettahan
on tarkoitus pitää jatkuvasti ranteessa. Silloin se mittaa
päivittäistä aktiivisuutta ja seuraa yöllä unen laatua. Minulla
oli stressikausi tuolloin päällä ja nukuin todella huonosti.
Heräilin yöllä kun ranneke ärsytti ja yritin repiä sitä irti.
Päädyin jättämään rannekkeen aina yöksi pois. Silloinhan ei
saa unesta mitään dataa, mutta enemmin nukun hyvin kuin
levottomasti ranneke kädessäni.
Seurailen
tietysti aktiivisuutta mutten ota siitä nykyään liikaa paineita.
Jos töissä saan 150% aktiivisuusprosentteja kasaan niin ei ole niin
vakavaa jäädä vapaapäivänä vaikka johonkin 50% tasolle. Arjen
tasapaino. Ranneke mittaa kuitenkin joka päivä sen aktiivisuuden
eikä ota huomioon huonosti nukuttuja öitä tai kiireisiä päiviä.
Toisinaan on hyvä sallia itselleen armollisuutta, eikä joka päivä
tarvitse painaa sata lasissa. Onhan se hienoa nähdä kellon
ruudulla, että ”saavutit tavoitteesi”. Kauanko tämä motivoi
joka päivä paahtamaan sen eteen vaikka keräämällä ne muutamat
askeleet? Toisia tällaiset asiat motivoivat ja lisäävät
liikkumista, hyvä niin. Itse liikun päivittäin muutenkin paljon ja
touhuan menemään, tarvitsen enemmän lepoa ja rauhaa kuin jatkuvaa
itseni ruoskimista.
Palataanpa
takaisin itse kelloon :D Kello on äärimmäisen hyvä sykkeiden
seurannassa. Juurikin se helppous kun laittaa rannekkeen kireämälle
ja sykkeen seurannan päälle niin voi aloittaa harjoittelun. Nyt
olen satunnaisesti seuraillut lenkkireitin pituutta tai muuta
liikkumista. Aika vähän tulee otettua dataa omista treeneistä, kun
teen vähän sitä sun tätä. Satunnaisesti. Joinakin viikkoina
joogaan, joinakin teen kehonpainotreenejä ja kaivan käsipainot
esiin. Ulkoilen kuitenkin päivittäin koiran kanssa, lenkkeilen yhdessä ystävien kanssa :)
Ihan se
alkuperäinen tarkoitus, miksi hankin rannekkeen, oli päästä
seuraamaan sykkeitä juoksulenkeillä. En heti päässyt
suunnitelmistani huolimatta juoksemaan, polvi kipeytyi alkuun todella
herkästi. Olen nyt tovin kuntouttanut polvea kotitreeneillä ja
venyttelyillä.
Pikkuhiljaa
olen päässyt kokeilemaan kevyitä juoksupätkiä ja polvi on
alkanut kestämään paremmin lisääntynyttä rasitusta. Varovasti
saan aloitella etteivät kivut palaudu. Palaan treenikuulumisiin
myöhemmin :)
Polven
kuntoutuksesta pääsette lukemaan lisää alla olevista linkeistä;
Teen
vielä loppuun yhteenvedon rannekkeesta.
Polar
M200
Plussat
- sporttinen ulkonäkö
- sykkeen mittaus suoraan ranteesta
- helppokäyttöisyys
- vaihdettavat rannekkeet
- datan saa siirrettyä puhelimeen asennettuun Polar Flow -sovellukseen, johonka saa palautetta päivittäisestä aktiivisuudestaan, kuukausiraportin, unen seurannan jne.
Miinukset
- Ajoittain hankala ranteessa, varsinkin talvella kun puetaan paljon päälle
- Laite on ladattava, mutta akku kuluu harjoituksissa nopeasti
Synttäripäivänä tuli esiin synttärikakku :) |
Kaikinpuolin
toimiva ja näppärä laite. Toisinaan tästä saa kipinän
treeneihin, mutta ei se itselläni toimi motivaattorina. Ehkä kun
pääsee paremmin käyttämään laitetta ikään kuin tositoimissa
niin voi olla erilainen fiilis. Haluankin tästä eniten sykkeen
seurantaa, jotta saa tulevista juoksutreeneistä itselle kehittäviä.
Tietenkin oma olotila kertoo enemmän kuin pelkkä mittari, tämä
onkin tukena omissa tavoitteissaan.
Tärkeintä
on vertailla tuotteita, mitä haluaa, minkälaisen mittarin tarvitsee
ja mihinkä tarkoitukseen. Näitähän on markkinoilla nykyään
monenlaisia, eri merkkisiä ja eri tyyppisiä. Tärkeintä on
tiedostaa ne omat toiveet, että löytyy varmasti itselleen se paras
ranneke.
Menossa mukana, myös rally-treeneissä :) |
Tässä
mietinkin miksi juuri se sykevyö olisi sittenkin kätevämpi.
Sykkeenmittaus on tarkempi ja ranneke voi olla vaikka hihan
päällä niin johan näkee helposti missä sykkeissä mennään.
Ärsyttää suunnattomasti asetella hihaa paikalleen ja jotta
saa sykkeen mitattua niin ranneke täytyy olla kunnolla ranteessa
kiinni. Jos treenaisin todella paljon niin ehdottomasti sykevyöllinen
olisi se kovempi sana. Lähinnä tykkään sporttisesta ulkonäöstä
ja tarkka sykkeenmittaus ei ole itselleni tärkeimmässä asemassa. Tunnen
oman kroppani niin hyvin että pystyn asettamaan treenitehot
sopiville tasoille :)
Ihanaa viikonloppua!
Terkuin
Hanna ja Tumppi
Seuraa
meitä;
Facebook "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"
Instagram @hannahtuulia
Bloglovin' "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"
Facebook "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"
Instagram @hannahtuulia
Bloglovin' "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)