Olette
varmaankin joskus kuulleet tuon sanonnan. Se on mielestäni hyvinkin
lohdullinen tieto, koska kyllä se aurinko paistaa sateen jälkeen, oli sitten syksy
taikka kesä. Kesällä toki huomattavan paljon enemmän, syksyllä
se voi olla että aurinko pilkahtaa vasta talvipakkasten aikaan.
Mutta
nyt ei mietitä sitä. Kevät on vihdoin saapunut oikein kunnolla ja
lämpöä on ollut mukavasti. Olen itse ollut enemmän töissä, ja
sisätyön tekijänä tämä auringon lämmöstä nauttiminen on
ajoittain aika minimaalista. Jonka takia olenkin ottanut, että
silloin kun on aurinkoinen taikka muuten lämmin sää, niin lähden
tekemään Tumpin kanssa pidempiä lenkkejä. Huomaa Tumpistakin,
että auringon valo piristää sitä paljon. Toki täytyy ottaa huomioon Tumpin karvapeite, siinä tulee ajoittain turhankin kuuma. Mitä lämpimämpi
on, sen rauhallisemmin liikumme. Eihän meillä ole mikään kiire.
Olemme
liikkuneet hyvinkin vaihtelevassa maastossa. Eniten pidän
kuntoradalla lenkkeilystä, siellä on vaan niin mukava tunnelma.
Sinne tuleekin lähettyä vähintään kerran päivässä, tulee
mukavasti liikuttua luonnon ja metsän rauhassa. Se rentouttaa mieltä
ja laskee stressitasoja huomattavasti.
Yhtenä
kauniina päivänä tein Tumpin kanssa pitkän lenkin. Kävelimme
alkuun kuntoradalla, sen jälkeen kuljimme metsäpolkuja pitkin.
Kuljimme kallioilla, poluilla, hiekkateillä. Lenkki oli mukavan
vaihteleva. Tumppi päättikin mennä kahlaamaan mutakuoppaan, sen
jälkeen tassut sekä mahanalus olivatkin sen näköiset. Mutta
tärkeintä on että Tumpilla oli kivaa! Kotona odottikin suihkuhetki,
meille molemmille. Olin itsekkin hikinen auringon kuumotuksesta.
Sääolot
muuttuivatkin aika merkittävästi. Ilma viileni ja vettä satoi
kahtena päivänä putkeen todella paljon. Ihastelin sadepisaroita
kuusen oksilla. Tumppia vesisade ei paljon häiritse, onhan se vähän
nihkeetä lähteä lenkille mutta kyllä se menee kun ulos pääsee.
Säässä kuin säässä se on lenkkeiltävä koiran kanssa.
Sateen
jälkeen ilma on aina todella raikas. Huomasi oikein, kuinka luonto
heräsi eloon. Puiden lehdet kasvoivat huimaa vauhtia, kevään
nurmikko oli oikein runsas. Erilaiset kasvit pilkottivat eloon
maasta. Auringonpaiste oli todella ihastuttava, juurikin sateen
jälkeen. Se aina piristää ja tuo jatkuvuuden tuntua. Vaikka sataa,
niin aurinko kyllä hellii sen jälkeen. Tumppikin nautti raikkaasta säästä ja päätti heittäytyä pyörimään kostealle hiekalle. Tämä on kyllä sellainen metsänsankari kuin olla ja voi.
Nautitaan
nyt hyvästä säästä ja auringon tuomasta hyvästä fiiliksestä!
Terkuin
Hanna ja
Tumppi
Tumppi, ilopoika :)
VastaaPoistaSitä se on! :) aina hyvällä mielellä :D
Poista