Pelon ja kauhun hetkiä

Vietettiin mukavasti maaliskuun loppupuolta. Kevät alkoi tulla pikkuhiljaa paremmin esille ja aurinko pilkahteli mukavasti pilven raosta. Katupöly toki kiusasi inhottavasti mutta onneksi katujen siivoustalkoot oli jo aloitettu. Kaikki näytti sujuvan mukavasti, niin työt kuin arkikin. Tumppi oli piristynyt selvästi kun kevät alkoi kurkistella. Elämä suorastaan hymyili. Kunnes yhtenä kauniina aamuna olin juuri päässyt aloittamaan työt, kunnes tulee soitto..

Soittaja oli rakas puolisoni ja meni hetki kun jäsentelin mitä hänellä oli asiaa. Hän kertoi paniikin ja pelon sekaisin tuntein minulle aamulenkistään Tumpin kanssa. Aivan meidän lähimetsässä, josta kuljemme useamman kerran päivän aikana läpi, Tumppi oli löytänyt jonkin herkkupalan. Sehän tapansa mukaan napsi naamariinsa kaikkea hyvää mitä ulkoota löytyy ja yleensä käykin niin, että vatsa menee herkästi sekaisin. Tämä herkku olikin aivan omaa luokkaansa; kalan jäänteet oli kiedottu paksun ruuvin ympärille!

Oli siis todella lähellä, ettei Tumppi ehtinyt niellä tätä vaarallista herkkupalasta. Puolisoni sai sen onneksi kaivettua suusta, juuri ja juuri ennen kuin se olisi päätynyt Tumpin vatsaan. Jokainen voi kuvitella, millaista jälkeä tällainen palanen olisi koiran tai muun eläimen vatsassa aiheuttanut. Suurta ja pahaa jälkeä, jopa hengenvaarallisen tilan joka vie koiran hengen. Pelkona tässä oli lisäksi se vielä, että palanen olisi myrkytetty. Todennäköisyys siihen, että piilotettaisiin vaarallinen esine herkkupalaan sekä vielä myrkytettäisiin, oli pieni mutta mahdollinen. Emme jääneet kuitenkaan arpomaan asiaa, vaan varmuuden vuoksi syötimme Tumpille lääkehiilitablettaja. Jos jotain myrkkyä olisi elimistöön päätynyt, se kyllä imeytyisi lääkehiileen. Siitä ei ole mitään haittaa jos varmuuden vuoksi syöttää lääkehiiltä, suurempi riski on se jos onkin vaikkapa rotanmyrkkyä niin se ei heti välttämättä edes aiheuta oireita. Silloin kun oireet tulevat niin voi olla jo liian myöhäistä. Kyllähän rotanmyrkyn paljaalla silmällä tunnistaa, siinä on joko punertavia tai sinertäviä kiteitä. Onneksi näitä ei tässä palasessa ollut.

Päivä oli suorastaan kaoottinen. Huoli Tumpista oli suuri ja pelonsekaiset tunteet risteilivät päänsisällä. Seurailimme tarkkaan, että tuleeko mitään jälkioireita. Tumppi tietysti ihmetteli, että mikäs meillä nyt on hätänä. Se oli hämillään, eihän se voinut ymmärtää, mikä meitä oikein huoletti. Tumppi ei omasta mielestään tehnyt mitään väärää, olisi vaan haukannut namipalan poskeensa. Kylmät väreet kulkevat selkääni pitkin, kun edes ajattelen asiaa. Että rakkaan Tumppi-koiran elämä olisi päättynyt pahimmassa tapauksessa siihen. Jos vatsaan olisi päätynyt vierasesine, ja se oltaisiin  leikattu pois, niin olisiko Tumppi siitä selvinnyt vai olisiko terävä ruuvi tehnyt niin pahaa jälkeä, ettei koiraani olisi saatu pelastettua.. Jossittelua, onneksi mitään vakavampaa ei sattunut. Tumppi oli oma iloinen itsensä, leikki ja söi puruluuta tyytyväisenä. Lenkilläkin liikkui reippain ja iloisin askelin.

Jokainen näiden myrkyttäjien herkkuihin erehtynyt koira, kissa tai metsäneläin on liikaa. Toivoisin, että tällaiset teot saataisiin torjuttua ja pysäytettyä. Ollaan kaikki tarkkoina kun liikumme ulkona lemmikkiemme kanssa. Jos huomaamme jotakin epämäärästä, emme käännä siltä katsettamme vaan korjaamme sen niin, ettei kukaan vahingoita sillä itseään. Varovaisuutta! Ei ole tarkoitus satuttaa itseään niihin. Näitäkin on vielä, jotka tahalteen levittelee lasinsiruja metsään. Aivan järjetöntä ja käsittämätöntä. Tarkkuutta ja silmät auki toverit!

Onneksi kaikki päättyi hyvin, eikä mitään jälkioireilua tullut. Selvisimme siis säikähdyksellä. Tämä hetki muistutti minua siitä, kuinka onnellinen saan olla, kun on oma koira. Minun rakas Tumppi. Elämäni koira. Alkaahan Tumpilla olla jo ikää, mutta toivon, että saan vielä nauttia sen kanssa hetken aikaa. Päivät ovat pitkiä, vuodet lyhyitä. Tärkeimpiä ovat hetket, jotka muistetaan. Onnelliset hetket.

Terkuin

Hanna ja Tumppi