Tässä
kävi nyt niin, että sairastuin flunssaan. Vaikka kuinka yritin
välttää ja kiertää tätä, mutta näköjään vastustuskyky ei
ollut riittävän vahva.
Tauti
alkoi hienosti ystävänpäivän aikaan. Aamulla herättyäni kurkku
oli karheena ja tiesin että tästä ei hyvää seuraa. Kuten ennalta
osasin odottaa, niin flunssahan sieltä tuli päälle. Tämä on niin tuttu kuvio kuinka pienestä kurkkukivusta tauti lähtee liikkeelle. Kuumehan siinä nousi ja
räkä valui poskelle, ai että kuinka ihanaa. Ei todellakaan,
kamalaa suorastaan. Näin ollen ystävänpäivän viikonloppu meni
sujuvasti sohvalla makaillessa ja itseään parannellessa. Sain
rakkaalta puolisoltani lahjaksi hänen itse tekemänsä
jääkaappimagneetin. Olen todella kiitollinen tästä, tämä
kaunis sydän tuo minulle paljon iloa ja voimia. Näin pienellä
asialla voi olla suuri merkitys. Itse hommasin perinteiseen tapaan
puolisolleni sydänsuklaata. Vaikka ystävänpäivä on ystävänpäivä,
niin silti minusta on ihanaa muistaa rakkaimpaani. Nyt kun en päässyt
ketään tapaamaankaan sairastamiseni vuoksi niin oli ihana viettää
rentouttava viikonloppu kotosalla.
Flunssa
kuluttaa yllättävän paljon voimia. Olo oli vetämätön ja
liikkuminen todella nihkeetä. Makailin sohvalla lueskellen kirjaa,
join lämmintä teetä ja vetelin kurkkupastilleja. Lepo on paras
lääke flunssan ja kuumeen hoidossa, mutta se on minulle myös se
kaikista vaikein. Olen tottunut päivittäin lenkkeilemään koiran
kanssa, ja ulkoilu on kuulunut joka päiväiseen tekemiseen. Se kun
jään koko päiväksi sisälle ja sohvalle makaamaan on minulle
henkisesti todella raskasta. Katson ikkunasta ulos ja aurinko
paistaa. Näyttää jo niin keväiseltä. Tänne Turkuunkin kun
saatiin lunta vielä niin se vain lisäsi innostustani. Mutta kuten
kaikki tietävät, kipeenä ei saa liikkua. Kroppa on flunssan takia
kovilla ja jos lähtee treenailemaan niin tauti voi pahentua ja
pitkittyä. Tämän takia olenkin jättänyt ulkoilut minimiin –
onneksi minulla on puoliso joka auttaa Tumpin lenkittämisessä. Saan
itse rauhassa parantua jotta voin taas palata takaisin normaaliin
arkeen.
Tumppi tykkää tulla syliin makaamaan kun itse löhöilen rennosti sohvalla. Siinä on hyvä ottaa pienet päiväunet.
Olen
tykästynyt inkivääriteehen juurikin näinä flunssakausina. Löysin tästä hyvän blogipostauksen aikoinaan ”Kirsin kuntopiiri” -blogista (pääset sivustolle tästä), ja
kokeilujen jälkeen löysin hyvän tavan valmistaa maistuvaa teetä.
Kuori
inkivääristä haluamasi kokoinen pala. Pilko se sopivan kokoisiksi palasiksi, ja laita vettä kattilaan. Lisää veteen
inkiväärinpalat. Vettä ja inkiväärinpaloja voi olla haluamasi
maun mukaan riippuen siitä, kuinka vahvaa teetä haluat (itse olen
laittanut muutaman palan inkivääriä noin litraan vettä).
Kiehauta, jonka jälkeen keitä miedolla lämmöllä noin 15-30min
(Keitän itse aina sen 30min, tulee mielestäni paras lopputulos).
Makeuta hunajalla. Nams!
Toiset
haluavat taas käyttää myös sitruunaa. Se voisi olla myös
erittäin hyvää mutta olen tykästynyt pelkkään hunajaan. Maku on
inkivääriteessä alkuun aika kitkerä mutta äkkiä siihen tottuu ja vettä
voi lisätä joukkoon jos tuntuu, että on liian vahva maultaan.
Tätähän voisi juoda muulloinkin kuin vain flunssan aikana, mutta
itsellä ollut tapana keitellä silloin kun flunssa on päällä.
Helpottaa oloa kummasti. Suosittelen kokeilemaan!
Inkiväärissähän
on myös monia terveysvaikutuksia, näitä on esimerkiksi;
- auttaa vähentämään kipua ja tulehdusta, helpottaa esim. lihasvaivoja
- auttaa erilaisissa vatsavaivoissa, ja estää pahoinvointia
- puree flunssaan, lievittäen tukkoisuutta ja helpottaen oloa
- parantaa verenkiertoa, poistaa nesteitä ja vähentää turvotuksia
- avaa hengitysteitä
Asiasta
voi lukea lisää täältä
Ennen
tätä rankinta flunssahuippua ehdin kuitenkin nauttia kauniin
aurinkoisesta päivästä. Kävin tekemässä metsälenkin Tumpin
kanssa, kumpikin meistä fiilisteli ja nautti päivästä.
Toivottavasti
te muut olette pysyneet kunnossa! Ja jos flunssa iskee päälle niin
täytyy vaan malttaa levätä koska se on se kaikista tehokkain.
Vaikka kuinka tekisi mieli lähteä salille tai lenkkipolulle, niin
silti on parempi vain rauhoittua lepäilemään. Salille ehtii kyllä
kunhan on ensiksi kunnossa. Kroppakin kehittyy ja treeni luistaa kun
ei puolkuntosena lähde repimään. Maltti on valttia!
Hyviä
vointeja !
Terkuin
Hanna
ja Tumppi
Voi tumpero <3 parane pian :)
VastaaPoistaTumppi on kyl mahtava karvakaveri :) kiitoos <3 täytyy ainakin yrittää vaikka näyttääkin olevan paha flunssa päällä :/
VastaaPoista