Pettymyksiä, vastoinkäymisiä, onnistumisia

Näihin viime kuukausiin on mahtunut niin monenlaisia tunteita ja hetkiä. Tuntuu, että nyt elämä on koittanut potkia päähän oikein olan takaa. Henkisesti olen ollut aivan loppu ja rikki. Mutta uskon, että kaikki vastoinkäymiset kestävät aikansa ja tulevatkin usein kerralla. Niistä seuraa niitä parempia aikoja ja kausia. Koostan tähän nyt miten nämä viime kuukaudet ovat oikein sujuneet.

Tumppi nauttii lähenevän kevään tuoksuista :)

 

Laitteet takkuavat

• Ensimmäiseksi alkoivat laitteet takkuilemaan oikein huolella. Oma läppärini ei halunnut millään suostua yhteistyöhön. Se hidasteli, tilttaili ja jumitti aivan jatkuvasti. Ymmärsin lopulta, että kaikki johtui uuden päivityksen puuttumisesta. Lopulta kun tämä päivitys saatiin menemään läpi niin on konekkin ollut entisellään. Luonnollisesti. Minulla ei vaan riittänyt enää kärsivällisyys kun oli hermot sen verran pinnassa että ainut vaihtoehto tuntui olevan moukari jotta koneen saisi toimintakuntoon..
  Noh sehän nyt ei olisi ollut ratkaisu eikä mikään :D
  
  
• Toisessa hetkessä puhelimessa oleva lisämuistikortti alkoi osoittamaan kuoleentumisen merkkejä. Jostain syystä puhelin ei enää pystynyt tallentamaan kuvia muistikortille ja ilmoittikin, että muistikortti on vioittunut. Tämä aiheutti pientä paniikkia, olin nimittäin vuosien aikana saanut muistikortille sellaset 4000 kuvaa.. Noh kaikki meni onneksi hyvin kun sain siirrettyä kuvat koneelle ja koneelta ulkoiselle kovalevylle. Kuvat ovat tallessa ja varmuuskopiot olemassa. Olin muutenkin vaihtamassa isompaan muistikorttiin, joten tulihan tämä nyt aika sopivaan saumaan kun uusi muistikorttikin oli ollut jo odottamassa. Paras syy tehdä jokin asia on pakko :D 
  Täytyy kuitenkin nyt vähän seurailla, ettei ihan nyt mielettömyyksiin pääsisi kuvasaldo paisumaan. Minkäs teet, kuvaaminen on toisinaan niin mukavaa puuhaa.
  
  
  

  

  
  
• Tämän jälkeen Polarin M200 aktiivisuusranneke alkoi temppuilemaan. Sain ennen helposti siirrettyä rannekkeen datan puhelimessa olevalle sovellukselle. Jostain syystä en saanut enää yhdistettyä puhelinta ja ranneketta keskenään. Meinasi jo epätoivon kyynel ja turhautuminen nousta pintaan. Puolisoni selvitti Polarin tuotetuen ja pistettiin heille sähköpostia. Saatiin vastaus jo seuraavalle päivälle ja selkeiden ohjeiden kautta sain kuin sainkin jälleen keräämäni datan siirrettyä puhelimeen. Eihän nyt pelkässä rannekkeessa ole ideaa, jos kerättyjä aktiivisuusprosentteja saa mihinkään talteen :D
  Voi vaan todeta, että oli mikä tahansa ongelma, niin kaikkeen löytyy ratkaisu, aina. Kunhan vaan oppisi useammin pyytämään apua, mikä siinäkin on aina niin vaikeeta.. :D

Väsymys ja treenitauko

• Olin viime kuukausien aikana tavallista väsyneempi. Tiedostin, että on ehkä taas liian monta rautaa tulessa. Kokeilin ottaa rautakuurin, joka auttoi kyllä mutta vaan hetkellisesti. Eniten mieltä painoi hyvin alkanut treenailu johon tuli vähän liian pitkä tauko. En vaan millään saanut itsestäni virtaa tehdä kunnon kotitreenejä. Keskityin lähinnä vaan metsässä kävelyyn ja stressin laskuun.

• Olin tässä kohtaa niin väsynyt, että tavallinen lenkkeilykin tuotti tuskaa. Kuljimme aamulenkkiä ja tavallisesti rakastan haastaa itseäni vaikka pienellä hankitreenillä. Nyt askel painoi sen verran että tuntui etten vaan pysty enkä kykene. Tämä aiheutti itselle huonoa fiilistä, koska olin sopinut rally-treenit. Harmitti ilmoittaa, että olen niin loppu etten pysty tulemaan päivän treeneihin. Tiedostin sen asian, ettei ole koirallakaan kivaa jos hermot pinnassa lähden treenejä tekemään, väkisin. Meidän rally-kamukin ymmärsi hyvin etten päässyt. Ja sanoikin viimeksi, että turha tästä on mitään stressiä tehdä. Mahtavaa, kun on ymmärtäväisiä ihmisiä ympärillä.
  
  
  

  

  
  
• Kävin fyssarilla kontrollikäynnillä. Tämä käynti jännitti erityisen paljon, koska tunsin epäonnistuneeni tavoitteessani. Juttelin näistä tunteista avoimesti fyssarini kanssa ja hän oli oikein kannustava. Ja puheli, kuinka olen toiminut oikein kehon vaatiesssa lepoa. Silloin täytyy levätä ja treenit tulee ottaa tehtävälistalta hetkellisesti pois. Sekä myös, että välillä riittää kun käy töissä, koiran kanssa lenkillä ja tekee kotona safkaa. Aina ei tarvitse paahtaa sata lasissa. Tämä toi itselleni toivoa ja kannustusta, tietäisin pystyväni kyllä treenaamaan mikäli saan energiatasot kohdilleen. 
  
  Fyssari puhui myös kehon ravitsemisesta hyvällä ravinnolla, ja koitinkin lisätä hyviä asioita syömisiini. Panostin mm. hyviin smoothieihin. Niihin on helppo laittaa sekaan erilaisia hedelmiä ja marjoja.
  
  
  

  

Pakollinen pysähtyminen

• Sain kyllä levättyä ja tuntuikin että puhkun uutta virtaa. Suunnittelin jo treenejä ja mitä kaikkea voisinkaan tehdä tulevina vapaapäivinäni.
  Kohtalo puuttui kuitenkin peliin.
  
  
• Lähdin yhtenä iltana tavalliselle iltalenkille Tumpin kanssa. Kuljimme tavanomaista reittiämme pitkin. Tiet olivat jäässä ja paikkapaikoin oli todella liukasta. Mentäessämme tuttua mäkeä alas, ehdin hetkellisesti ajatella, että pakkoko on just kävellä siitä keskeltä mäkeä, jossa on kaikkein liukkainta. Tämä ajatus ehti vaan käydä mielessä, kunnes kaaduin. Kaaduin suoraan selälleni ja lopuksi täräytin takaraivon suoraan jäähän. Olin kyllä heti skarppina ja huomasin, että koiran hihnasta oli ote irronnut. Tumppi oli vierellä ja tuli luokseni iloisesti kuin kysyäkseen; ”Mitä sinä siinä maassa makailet?” Asetin pipon paremmin päähän ja jäin hetkeksi tien sivuun kyykkyyn. Muistan rauhotelleeni Tumppia vaan sanoen ”ei mitään hätää kaikki on hyvin”. Ihan kuin Tumpille olisi jotain sattunut, taisin rauhoitella vaan itseäni. Olin kaikinpuolin kunnossa mutta sen häpeän jälkeen (klassikko: jos satutan itseni niin katson ympärilleni etteihän vaan kukaan ollut näkemässä) iski päälle pelko ja paniikki. Lähdin kävelemään reippain askelin kotiin. Ajattelin, että on pakko päästä äkkiä kotiin, koska ei kukaan tietäisi, mistä lähdin lenkkiä kiertämään.
  
  Kotona pidin kylmäpussia kipeällä alueella ja puolisoni soitti päivystykseen. Sanottiin, ettei ole mitään hätää kunhan vaan on joku seuraamassa vointia.
  
  
  

  

  
  
• Seuraavana päivänä oli lievää pahoinvointia ja pää sen verran kipeä että kävin varuilta lääkärissä. Mitään akuuttia hätää ei ollut ja kaikki sinänsä kunnossa. Ainut, että kaatuessa oli niska ottanut sen verran vastaan, että se oli todella kipeä. Onneksi kaikki oli muutoin kunnossa, nyt tarvisti vaan lepoa ja särkylääkettä. Meni kyllä hetki, ennen kuin oli täydessä kunnossa kun niska vaikutti nukkumiseen paljon ja tietty pää oli osuman takia vielä kipeä. Heräilin yöllä joka kerta kun käänsin kylkeä, kipuun niskassa taikka päässä. Voi kuitenkin sanoa, että onni oli matkassa eikä mitään vakavampaa päässyt sattumaan. Nyt olen jo kunnossa tästä tapaturmasta.
  
  

• Pelot jäivät kuitenkin kalvamaan mieltä. Jännitin todella paljon, kun lähdin lenkkeilemään liukkailla. En yleensä osaa pelätä liukkaita, ja olen aina kuvitellut ettei mulle voi käydä näin. Tämä kokemus osoitti itselleni, että liukkailla saa olla todellakin varovainen. Täytyy ne nastakengät käydä jostain hommaamassa, tai ainakin erilliset nastat kenkään. Omasta turvallisuudesta täytyy pitää huolta.
  
  
• Vaikka olin tiedostanut liukkaiden riskit, niin ihmisen mieli on siitä jännä, että vasta kun sattuu niin oppii oikeasti varomaan kunnolla. Tai on ainakin jatkossa vieläkin tarkempi. 
  Rakastan kulkea pitkin metsäpolkuja, mutta ne ovat vielä niin jään peittäminä että saa todella varovasti mennä. Onneksi kevät on tulossa kovaa vauhtia ja saamme jälleen tukevan ja pitävän alustan jalkojemme alle.
  
  
  

  

  
  
  
•  Juuri kun kuvittelin, että nyt riittää hetkeksi nämä vastoinkäymiset, niin sairastuin flunssaan. Tuntuu, että nyt koetellaan tosissaan hermoja ja kärsivällisyyttä. Kaipaan jo niin kovasti treenejä ja kunnon lenkkejä mahtavassa säässä. Olen vaan koittanut hyväksyä, että välillä tulee aikoja, kun täytyy vaan malttaa ja levätä. En aijo kiireellä palata treenien pariin, täytyy antaa keholle aikaa rauhassa parantua. Treenaamaan ehtii aina.
  
  

Tumppi se osaa tämän lepäämisen taidon :)

Vaikka sitä on ollut kaikenlaista, niin olen koittanut kuitenkin iloita pienistä asioista. Siitä, että on mahdollisuus lepoon. On toimiva keho joka kestää kolhut ja naarmut. Saan asua ihanassa kodissa, minulla on rakas puoliso sekä karvakamu. On myös niin paljon kaikkea hyvää, että en halua liikaa takertua pettymyksiin, vaikka ne sillä hetkellä tuntuivatkin ylitsepääsemättömiltä. Hankin kotiin kauniin keltaiset tulppaanit piristämään kaiken tämän tapahtumaketjun jälkeen. Nyt on pääsiäsenaika ja olemme askeleen lähempänä kesää.

Tärkeintä on osata olla kiitollinen ja olla onnellinen siitä mitä on nyt. Koen, että nykyinen elämä on niin mukavaa ja antoisaa. Voin toteuttaa itseäni, kehittyä ja oppia uutta. Inspiroitua. Tulla joka päivä paremmaksi. 

 

Ihanaa pääsiäistä teille kaikille!







Terkuin




Hanna ja Tumppi





Seuraa meitä;


Facebook "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"

Instagram @hannahtuulia

Bloglovin' "Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa"