Olen 23 vuotta täyttänyt nuori likka. Asustelen tällä hetkellä Turussa yhdessä avopuolisoni ja Tumppi - koiran kanssa.
Lähden kirjoittamaan blogia ajatuksena kertoa teille arjestani, rakkaan koirani parissa. Sisällytän tähän blogiin myös itselleni muita tärkeitä asioita niin treenauksesta kuin kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista.
Otsikossa
mainitsen termin ”sohvaperuna”, jolla tarkoitan koiraani Tumppia.
Tumppi on 9 vuotta, rodultaan länsigöötanmaanpystykorva, elämän
asenteeltaan fiilistelijä -tyyppi. Nyt kun on vihdoin ja viimein
tullut talvi, huomaa kuinka paljon se vaikuttaa Tumpin vireystilaan.
Lenkit sujuvat innokkain ja reippain askelin. Välillä täytyy
tietysti heittäytyä hankeen makaamaan ja pyörimään. Se on se
Tumpin juttu. Odotankin innolla, kun taas kevät ja kesä saapuu,
niin Tumpilla tahti hidastuu sinne fiilistely -tasolle. Silloin
makaillaan ja pyöritään nurmikolla vieläkin enemmän.
Mutta sen aika ei ole vielä, nyt nautitaan pakkasesta ja lumisista
hangista!
Liikun itse vaihtelevasti. Pääosin lenkkeilen päivittäin Tumpin kanssa, niistäkin saa aikaan tehokkaan treenin kun esimerkiksi kävelee mäet ylös askelkyykkykävelyllä. Aloitin kuntosaliharjoittelun tämän vuoden elokuussa, se on itselle omalla tavallaan uutta, koska en ole säännöllisesti kuntosalilla käynyt juuri koskaan. Joitain kokeiluja on ollut, mutta ne eivät ole johtaneet sen pidemmälle. Olen pitkään treenaillut kotona käyttäen apuna omaa kehonpainoa, käsipainoa sekä jumppakuminauhaa. Kuten monet varmasti tietävätkin, omalla kehonpainollaan saa tehokkaan treenin, kunhan haastaa itseään tarpeeksi. Salitreeni on mukavaa vaihtelua kotitreenin ohessa.

Merkittävin
asia, mitä olen lähtenyt omassa hyvinvoinnissani työstämään, on
stressinhallinta. Olen ihmisenä sellainen, että stressaan ja
jännitän melkeinpä kaikkea. Olen stressannut tiedostamattani, mutta
huomannut sen siitä, ettei yleisvire ole entisellään.
Stressinhallinnan harjoittelu on lisännyt itselle kärsivällisyyttä
ja rentoutta. Samalla olen harjoitellut myös joogaa, kerron näistä asioista myöhemmin vielä
lisää.
Siitä se lähtee :)
VastaaPoistaKyllä vaan, pikkuhiljaa :)
PoistaHyvältä kuulostaa ja olet hyvä kirjoittaja.
VastaaPoistaKiitos paljon mukavasta kommentistasi :)
PoistaKiva blogi. Mikä Tumpin oikea nimi on?
VastaaPoistaTumpin oikea nimi on Tallituvan Thumper :)
Poista