Olethan ystävä - myös itsellesi?

Nyt kun hiljattain vietettiin vuosittaista ystävänpäivää niin nousee esiin se, kuinka monet sinä päivänä muistavat/muistivat ystäviään. Mentiinkö esimerkiksi kahville, syömään, leffaan, treenailemaan tai vaikka ulkoilemaan. Kuka mitäkin. Ja nykyään yhä useammat pariskunnat viettävät kyseistä päivää yhdessä, jolloin on noussut kysymykseen, että onko ystävänpäivästä tullutkin pariskuntien päivä? Sama se, viettipä päivää miten tahansa niin tärkeintä on se yhteinen aika.

Mutta, muistatko olla ystävä myös itsellesi? Usein nousee pintaan se, että kuinka osataan olla kannustavia ja tsemppaavia muille, mutta omiin kykyihin tai taitoihin ei uskota. Vähätellään, soimataan, syyllistetään itseään. Siitä, että miksi en onnistunut ja miksi aina minä. Ikuinen epäonnistuja. Noh, nämä olivat minun ajatuksiani, joita olen omassa ajatusmaailmassani kohdannut. Minulle kun ei mikään riitä, mikään ei ole riittävän hyvää. Kaiken pitää olla priimaa ja täydellistä, virheille ei ole tilaa. Voitte uskoa, että on pidemmän päälle kuormittava elämäntyyli.

Kun mikään ei nykyään riitä. Aina täytyisi olla tehokkaampi, kauniimpi, nopeampi, hoikempi. Työelämässä varsinkin tehokkuutta ja kiirettä vaan nostetaan. Lyhyemmässä ajassa täytyisi saada aikaiseksi yhä enemmän ja enemmän. Ja mikäli omistaa tällaisen luonteen, että on todella tarkka siitä mitä tekee ja kaiken täytyy olla priimaa, niin voitte uskoa, ettei aika millään riitä kaikkeen. Kun ei millään voi tehdä aivan kaikkea hyvin ja täydellisesti. Tämän ymmärtäminen oli minulle silmiä avaava kokemus. Että ihan oikeasti jotkut asiat tehdään pienemmällä tasolla ja jotkut sillä priima tasolla. 

 

Kun itse olen pohjimmiltani juuri se, joka tekee kaiken joko täysillä tai ei ollenkaan. Olen ollut niin armoton itselleni. Sama se, onko kyseessä opiskelut, harrastukset tai työ, vähempi ei minulle riittänyt. Mikäli epäonnistuin, niin soimasin siitä itseäni. Päässäni nousi esiin kysymys, ”Miksi et tehnyt ja yrittänyt kovemmin”. Kun tiedän, että teen aina parhaani ja sen täytyy riittää.

Mutta, entä kun se ei riitä minulle? 

  

Niinpä, tästä tässä tekstissä on lopulta kyse. Siitä, että tietoisesti opettelee olemaan hyvä ystävä myös itselleen. Askel kerrallaan, oppien ymmärtämään omat ajatusmallinsa ja kehittämällä niitä kohti hyväksyvämpää armollisuutta.

Kun miettii tilanteita, kun ystävälle on esimerkiksi sattunut huonoja sattumuksia, niin mitä useimmat silloin sanovat ystävälleen?   

"Älä huoli, kyllä kaikki vielä järjestyy". 

Miksi ei voi sanoa samaa myös itselleen? Kun omasta mielestään epäonnistuu, niin mielessään sanookin syyllistämisen sijasta lohdullisesti,

"Tiedän, että teit parhaasi, ja se riittää".

Siitä sisäisestä palosta ja halusta tehdä asiat täydellisesti saa myös paljon hyvää aikaiseksi. Kun on se kunnianhimoinen tyyppi ja tekee kaiken täysillä, niin tulos on myös suurimmalta osin priimaa. Mutta sitä sisäistä tahtoa on välillä himmailtava ja todettava, että se vähempikin voima riittää.

Tämän oivallus antoi itselleni aivan uusia näkökulmia. Kyllä vaan, voin olla samaan aikaan hyvä työssäni, treenata tavoitteellisesti, pitää kodin kunnossa, hoitaa koiraa ja huolehtia perheestäni, kun olen itselleni armollisempi. Kun annan itselleni tilaa olla se tavallisen epätäydellinen ja erehtyväinen ihminen, niin elämä onkin niin mahtavaa.

Askel askeleelta elämääni on tullut mukaan sisäinen rauha ja hyväksyntä. Mutta matka ei ole ollut lyhyt eikä helppo. Moneen kuoppaan matkallani olen tippunut, yhä uudestaan ja uudestaan. Ja vielä yhä uudestaan noussut kuopasta ja kammennut itseni ylös. Löytääkseni sen, kuka oikeasti olen. Mutta se matka kannatti, jotta minusta tuli se, joka olen. Ystävä itselleni.

Sillä omalla sisäisellä puheella on suuri merkitys. Se, mitä ajattelemme kun aamulla katsomme itseämme peilistä, vaikuttaa paljon. Kun starttaakin päivän hymyillen itselleen ja ajatellen mielessään ”olen kaunis ja hyvä juuri sellaisena kuin olen”, niin se muuttuu päivä päivältä todemmaksi. Kun seuraavan kerran tulee ajatus, että miksi taas epäonnistuin, niin voikin ajatella ”näin tämä nyt meni ja silti riittävän hyvin”. Koska jokaisessa päivässä on mahdollisuus saavuttaa itsessään jotakin uutta, saada ymmärrystä itseltään, askel kerrallaan.

Matka ei ole helppo, mutta se ehdottomasti kannattaa.

Kuka ottaa kopin tästä? Kuka haluaa olla ystävä myös itselleen? <3

Ihanaa päivää ja tsemppiä uuteen viikkoon!

Ystävällisin terkuin

Hanna ja Tumppi

Seuraa meitä!

Instagram

@hannahtuulia

Facebook

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Bloglovin'

Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa

Päijät-Blogit

Instagram

@paijatblogit

Facebook

Päijät-Blogit