Aika on
jälleen kerran hurahtanut kuin siivillä. Ajatus on käynyt kyllä
monen monta kertaa tänne blogin puolelle mutta energian ja ajan
löytäminen on ollut haasteellista. Olen halunnut myös nauttia
kesästä ja karsinut näin ollen kaiken ns ”ylimääräisen”
pois. Harmillista on kun joutuu tästä blogista sen ajan karsimaan,
mutta haluan tuottaa laadukasta tekstiä ja siihen tarvitaan aikaa,
motivaatiota ja inspiraatiota. Eiköhän sitä aikaa taas jossain
vaiheessa irtoa paremmin :)
Sen
verran haluan pohjustaa; jäin tämän vuoden tammikuussa työttömäksi
ja siinä välissä hain aktiivisesti töitä. Joka päivä ja koko
aika. Pääsin moniin haastatteluihin mutta yksikään ei harmikseni
tuottanut toivottua tulosta. Kävin pari kertaa työnhakuneuvojalla
jossa laitoimme CV.n uusiksi. Hänen puhuessaan, ettei hopea ole aina
huono sija työhaastatteluissa, vaikka se siltä tuntuukin. Usein on
vaan tilanteita, joissa työpaikkaan löydetään vieläkin sopivampi
hakija, kuin itse oli ollut.
Alkoi tuntumaan siltä, että eiköhän se oma
paikka vielä joskus löydy.
Kunnes
onneni kääntyi! Vihdoin ja viimein. Sain kenkämyyjän työpaikan
jossa aloitin nyt kesäkuussa. Voi sitä riemun ja onnellisuuden
määrää. Kaikki on tuntunut hyvin luontevalta ja helpolta uudessa
työpaikassa, aivan kaikin puolin. Olen viihtynyt äärimmäisen
hyvin ja tämä on vienyt oman osansa kesäkuulta. Uusi työ tuo
mukanaan uudet haasteet ja mahdollisuuden oppia ja kehittyä.
Erikoisinta
tässä oli, että juuri sen päivän aamuna, kun tieto työpaikasta
tuli, löysin pihaltani neliapilan! Puolisoni heittikin tähän
hyvin, että nyt ainakin saat sen paikan. Olin itse hieman skeptinen
että jaa-a saas nähdä. Mutta tässähän kävikin paremmin kuin
hyvin :) Joskus tarvitaan ripaus onnea ja jonkun joka uskoo juuri sinuun!
Nyt
kerron teille miten meidän kesä on sujunut.
Aloittelimme
Tumpin kanssa vähän kesätreenailuja. Kävin kentällä
kokeilemassa, miten tokojutut sujuvat pienehkön tauon jälkeen.
Tumppi oli oikein innoissaan ja kyllähän vanhat taidot ovat
pysyneet tallessa. Omalla pihalla kokeilimme putkitreenejä. Kuvista
näkee hyvin, että tämä oli oikein mielekästä vanhalle herralla.
Olemmehan harrastaneet aikoinamme agilitya, ja kyllä Tumppi sen
muistaa.
Mitäs tehtäis? :D |
Tutulla kentällä on kiva treenailla |
Hei ei sitä kautta sinne pääse :D |
Noin, hienosti! |
Kävimme
treenailemassa Rally-tokoa, josta ajattelin kertoa teille enemmän
toisessa postauksessa :)
Päätimme
juuri touko- kesäkuun vaihteessa lähteä käymään Lahdessa.
Halusimme lähteä katsomaan, minkälainen meininki tulisi olemaan
YleX popissa. Muutenkin olisi ihana nähdä pitkästä aikaan
kavereita ja muita tärkeitä ihmisiä.
Bussimatkan matkaeväs, matkalukeminen ja matkaseura :D |
Reissulla
ehti hyvin tapaamaan yhteisiä kavereitamme ja sukulaisia. Kävimme myös syömässä
ja kakku-kahfeella pikkuveljeni kanssa. Hän pääsi juuri
peruskoulusta pois ja päätimme juhlistaa sitä samalla. Juuri
saamani tiedon mukaan hän on tuleva lukiolainen. Paljon onnea ja
menestystä opintoihin! :)
Tumpin
kanssa nautin lenkkeilyistä tutuilla poluilla. Vanhoja muistoja
tulvi runsaasti mieleen kun kävelimme yhdessä tutussa metsässä.
Voi niitä muistoja ja aikoja.
YleX
poppi oli oikein mukava tapahtuma. Tämän ollessa ilmaistapahtuma
niin se veti kyllä hyvin porukkaa mukaansa. Meininki ja fiilis oli
huippu, ja ilta todella kaunis ja valoisa. Oli ihanaa rentoutua hetki
ennen kuin palaisin takaisin Turkuun ja pääsisin aloittamaan uuden
työni. Tuskin maltoin odottaa! :)
JVG! |
Kotona
odotti ihana ja uusi arki. Nautin auringosta ja lämmöstä
etupihalla ja takapihalla söin monena päivänä lounasta. Mukavaksi
arkirutiiniksi muodostui lounassalaatti ja kahvi omalla takapihalla.
Aurinko lämmitti ja keräsin paljon energiaa. Ensimmäinen kesä omalla pihalla on kyllä aivan huippujuttu. Ahkeroimme myös aitojen
maalauksen parissa, täytyy vaan saaha jälleen aktivoiduttua että
saa sen valmiiksi ennen syksyä. Onneksi on hetki vielä aikaa.. :)
Juhannuksena
nautimme grilliherkuista ja kutsuimme rakkaan äitini kylään. Säät
olivat todella vaihtelevat, toisessa hetkessä aurinko paistoi ja
toisessa sateli vettä oikein kunnolla. Mutta olihan se kuitenkin
keskikesän juhla, josta tuli nautittua myös rennossa fiiliksessä.
Tanssimme tietysti myös Hula Hulaan mukana. Aika huippua kyllä! :D
Littoisten järven lintutornilla |
Kesäkuun
ehdoton loppuhuipennus oli kuun loppupuolella oleva risteily.
Pääsimme lähtemään jo ennestään tutulle laivalle, Viking
Grace. Tämä on kyllä äärimmäisen hieno ja miellyttävä laiva.
Jossa on tullut oltua jo useampaankin otteeseen. Kerran olin tällä
laivalla jopa kaksi risteilyä peräkkäin. Postaus oli ”laivareissu x 2”. Pääset postaukseen klikkaamalla tekstiä.
Minulla on muodostunut tavaksi laittaa
kynnet aina kun lähden laivalle. Jotain sinisen sävyä on mukava heittää
merihenkisessä tunnelmassa ja siihen jokin kiva glitterlakka päälle.
Harvoin tulee arjessa laitettua kynsiä, muutoin kun erikoistapauksissa.
Tällaset tuli tällä kertaan laivalle laitettua :)
Tämä
oli meille pieni rentoutumismatka. Kesäkuussa oli kaikkea hässäkkää
ja tarvitsimme pienen irtioton arjesta. Mikä onkaan parempi kuin
lähteä kotoota hetkeki pois ja nauttia vaan risteilystä.
Tuntuikin, että tämä matka palautti mukavasti vaikkakin
menomatkalla sain todella kovan päänsäryn. Joko oli niskat niin
juntturassa tai sitten iski stressipäänsärky joka tulee yleensä
kun kiire ja muu hellittää. Hetken lepo hytissä teki hyvää ja
pystyin nauttimaan matkasta ilman häiritsevää päänsärkyä.
Kävimme nauttimassa hienot drinksut yökerhossa.
Paluumatka oli lämmin ja aurinkoinen. Vietimmekin sen aika pitkälti
kannella. Tuuli teki ilmasta ajoittain aika jäätävän, mutta
onneksi lämmin kaakao teki tehtävänsä lämmittämällä
mukavasti. Väsymys alkoi painamaan valvomisen takia ja rentoutuminen
oli paikallaan. Oli ihanaa olla hetki ajattelematta arjen asioita,
vaikkakin ne ajoittain hyppäsivätkin mieleen. Miten onkin haastavaa
päästää hetkeksi irti ja vaan nauttia juuri siitä hetkestä.
Reissu
oli kaikin puolin onnistunut ja mukava. Kyllä risteily on vaan
itselle sitä arjen luxsusta ja irtiottoa.
Paljon
on ehtinyt tapahtunut mutta juurikin niitä hyviä asioita.
Mukavaa
loppuviikkoa ja nauttikaahan heinäkuusta! Toivottavasti on tulossa
lämpimiä ja aurinkoisia päiviä :)
Terkuin
Hanna ja
Tumppi
P.S. Blogini seurattavissa myös facebookissa! :) Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa
P.S. Blogini seurattavissa myös facebookissa! :) Aktiivista elämää sohvaperunan kanssa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos mukavasta kommentistasi :)