Hieman raskain mielin sitä tuli tehtyä tämä lopullinen päätös, että blogia en enää ala kirjoittamaan. En enää tässä kyseisessä blogissa. Siitä en tiedä, aloitanko joskus vielä bloggaamaan mutta tämä blogi on nyt saatettava päätökseen.
Aloitin kirjoittamaan blogia 11.1.2016. Muistan kun olin empinyt varmaan liki vuoden että aloitanko edes koko bloggaamista. Kuitenkin luomani ajatus ja idea oli mielestäni niin hyvä, että lähdin yrittämään. Halusin olla rohkea ja kokeilla uutta.
Blogin parissa tuli vietettyä paljon aikaa, mietittyä tulevia postauksia, otettua kuvia digikameralla ja halusin tehdä laadukasta tekstiä. Koin tärkeäksi olla bloggaaja ja hyppäsin sen kautta koko somemaailmaan. Opettelin blogin varjolla käyttämään Instagramia, joka oli itselle aivan vieras maaperä.
Blogi olikin paikka kertoa kuulumisia, jakaa ajatuksia ja kirjoittaa kuin kirjoittaisi päiväkirjaa. Suurimpana innoittajani toimi arki koiranomistajana ja rakas koirani Tumppi. Tumppi oli koko elämäni.
Blogin pistin tauolle 1.8.2020, elämä meni vaan kertaheitolla uusiksi eikä ollut enää inspiraatiota blogin kirjoittamiseen.
Niin siinä vaan kävi, että tauko kun venyi niin enää ei vaan kiinnosta palata. Tai sanotaanko näin, että ei ole enää mitään mihin palata. Vanha elämä on ohi. Se elämä, jossa elin monen monta vuotta, on poissa. Ja hyvä niin.
Suurimpana käännekohtana elämässä pysäytti, kun saattelin rakkaan Tumpin viimeiselle matkalleen tänä syksynä. Tumppi eli todella hyvän ja pitkän elämän, kaikkine vaiheineen ja hetkineen. Tumppi oli paras ystäväni, tuki ja turva. Lenkki- ja harrastuskaveri. Seikkailimme vielä Tumpin vanhoilla päivilläkin lähimetsässä. Olimme me, vahva tiimi, minä ja Tumppi.
Tänä syksynä Tumppia ei enää ole. Koti tuntuu hiljaiselta ja tyhjältä. Sydämessä on tyhjä ja kipeä kohta. Vaikka tiedänkin, että Tumpin oli aika lähteä. Ihmisen tehtävä on huolehtia eläimestään vaikka päätös viimeiselle matkalle viemisestä on sydäntä särkevää. Se on kuitenkin eläimen omistamisessa se asia, mikä meidän on kannettava ja eläimelle annettava. Eläimet antavat meille kuitenkin koko elämänsä.
Tumppi oli minun elämäni koira. Meille syntyi niin vahva yhteishenki ja meistä tuli tiimi. Loppuaikana sen huomasi, miten Tumpin kanssa oleminen ja eläminen oli kuin tanssia. Tumppi ymmärsi minua puolesta sanasta ja halusin antaa Tumpille parhaan mahdollisen elämän. Olin luvannut, että olen Tumpin rinnalla loppuun asti. Siitä olen kiitollinen ja kannan Tumpin muistoa sydämessäni. Tiedän, että Tumppi on aina kanssani, vaikka olemmekin nyt eri maailmoissa. Lohdutan itseäni ajatellen, että Tumppi saa juosta koirakavereidensa kanssa ilman kipuja ja huolta. Mustikoita riittää ja luntakin on runsaiden hankien edestä. Tumppi rakasti talvea, hän olikin aina kunnon lumifani kun oli runsaasti lunta ja riittävästi pakkasta.
Elämä jatkuu. Yksi aikakausi päättyy ja uusi alkaa. Elämän virta on jatkuvaa. Niin sen kuuluukin olla. Kun tämä loppuu niin uusi alkaa. Luopuminen on raskasta mutta se tekee tilaa uudelle.
Haluan kiittää teitä, ketkä matkassamme kulki. Matkaan mahtui hienoja hetkiä.
Iso kiitos! <3
Toivotan kaikille lukijoille, ohikulkijoille, läheisille, tutuille ja tuntemattomille oikein aurinkoista syksyä!
Kiitos!
Terkuin
Hanna
Matka jatkuu Instagramin puolella, saa heittää seurantaan
→ @hannahtuulia
@hannahtuulia
Päijät-Media
@paijatmediayhteiso
Päijät-Media
www.paijatmedia.com
